Entinen Formula 1 -mestari Jenson Button uskoo vakaasti Sebastian Vettelin taistelevan mestaruudesta, kunhan F1-kausi päästään aloittamaan.

Vettelin viime kausi oli vaikea, ja nelinkertainen mestari jäi vasta viidenneksi MM-sarjassa. Vettel hävisi ensimmäistä kertaa myös tallikaverilleen sitten kauden 2014.

– Hän on tehnyt hölmöjä virheitä, joita hän pitää sellaisina myös itse. Mutta uskon hänen ottavan tästä oppia ja kehittyvän paremmaksi kuljettajaksi, Button sanoi Sky Sportsille.

Vettelin tallikaveriksi viime kaudeksi noussut Charles Leclerc aiheutti päänvaivaa saksalaiselle usein kovalla vauhdillaan.

– Hänellä oli rinnallaan nyt kuljettaja, joka haastoi todella häntä ja pieksi hänet. Uskon hänen tulevan vahvempana tästä takaisin. Hänellä on valtavat lahjat, jotka tulemme näkemään, kun pääsemme kisaamaan.