Rallin MM-sarjakin typistymässä entisestään – Argentiinan kisan kohtalo vaakalaudalla
Jo aiemmin kutistunut rallin MM-sarja saa ylleen tummia pilviä, sillä Argentiinan kisan ajaminen on kaikkea muuta kuin varmaa koronaviruksen takia. Reilun kuukauden päähän suunniteltu Chilen kisa peruttiin aiemmin levottomuuksien takia.
Jos nyt myös vapun alle suunniteltu Argentiinan kisa perutaan, pitäisi MM-sarja sisällään vain 12 kisaa. Lisäksi sesongin toinen kisa Ruotissa ajettiin rajusti typistyneenä akuutin lumipulan takia.
Argentiinan rallin kohtalo selviää huomenna perjantaina, kertoo Motorboxradio. Pöydällä on luonnollisesti se seikka, että pystytäänkö kisa viemään läpi turvallisesti.
Päätös tulee tehdä kuukausi ennen kisaa, sillä rallisirkuksen pitää siirtää Argentiinaan tavarakontit jo ensi viikon alkupuolella. Jos kisa perutaan hyvissä ajoin, eivät laivat suuntaisi turhaan Argentiinan. Tällä vältettäisi luonnollisesti turhat kustannukset.
Argentiinan kisalle edes himmeästi palavaa vihreää valoa antaa se tosiasia, ettei Latinalainen Amerikka ole kuulunut taudin suurimpiin riskialueisiin. Sekä viikonlopun kisaisäntä Meksikossa että Argentiinassa tartunnat pyörivät muutamissa kymmenissä.
Miten koronavirus vaikuttaa F1-kalenterin uuteen kisaan? Mitään ei ole vielä hakattu kiveen
- Meksikon GP 2026 – F1: Tulokset ja pisteet
- Kimi Antonellista F1-historian nuorin mestari – Valtteri Bottas kiidätettiin jatkotutkimuksiin jättikolarin seurauksena
- Ollie Bearmanilta suoraa puhetta Haasin kuljettajasotkusta
- Esteban Ocon kiistää syytökset – näin ranskalainen kommentoi hyllyttämistään
- Tyly takaisku – Liam Lawson hylättiin Meksikon GP:n aika-ajoissa
- Lewis Hamiltonille uran ensimmäinen paalu Ferrarilla – McLaren-kuski epäonnistui totaalisesti
- Lähde: Hyllytetyn F1-kuskin tilanteesta uutta tietoa – taustalla fyysinen yhteenotto tallipomon kanssa
- Lando Norris harjoituskärkenä – Cadillacilla jälleen ongelmia
- F1-sarjassa jättiyllätys – talli potki GP-voittajan pihalle Meksikon osakilpailusta
- Valtteri Bottaksen korvaajaehdokas pahassa pinteessä – nolo virhe julki
- Valtteri Bottakselle 50 lähtöruudun rangaistus Meksikossa
- Kalle Rovanperä ja Sami Pajari testasivat Toyotan uutta ralliautoa – korimalli herättää huomiota
- Lähde: Hyllytetyn F1-kuskin tilanteesta uutta tietoa – taustalla fyysinen yhteenotto tallipomon kanssa
- Ella Häkkinen, 15, päätti ensimmäisen formulakautensa mestarina
- Rengasjätti suunnittelee yllätyspaluuta F1:een
- F1-faneille hyviä uutisia: Viaplay näyttää kisalähetyksiä maksutta marraskuussa
- Kimi Antonelli sairastui – myös Valtteri Bottas sivuun
- Daniel Ricciardo avautuu F1-uran päättäneestä nöyryytyksestä
- Lähde: F1-lupauksen sopimusneuvottelut vaikeuksissa – palkkavaatimus liikaa tallille
- F1-mestaruus voi ratketa jo ennen viikonlopun kilpailua: Tästä on kyse