Kalle Rovanperä lähtee tällä taktiikalla Meksikon MM-ralliin – ”Yritän jatkaa sillä tavalla eteenpäin”
Toyotan suurlupaus Kalle Rovanperä lähtee MM-sarjan kolmanteen kisaan upeista lähtökohdista pistenelosena 30 pinnan saaliillaan. Kauden toisessa kisassa Ruotsissa kolmanneksi ajanut kuski on pisteissä paras suomalainen.
Kauden kolmas koitos alkaa Meksikossa Suomen aikaa varhain perjantaiaamuna kahdella lyhyellä erikoiskokeella. Suurlupaus sanoo Toyotan Twitter-tilillä julkaistulla videolla, että kahden ensimmäinen pätkän jälkeen hän katsoo, miten menee ja miltä meno tuntuu.
– Jos kaikki on kunnossa ja vauhti hyvää, yritän jatkaa sillä tavalla eteenpäin virheettä, Jonne Halttusen kanssa taiteileva Rovanperä kertoo.
Hear what they make of the stages and what they're expecting this weekend
#Toyota #YarisWRC #WRC #RallyMexico #ToyotaGAZOORacing #TGR_WRC #Rallying
MM-pistetilanteessa kolmantena keikkuva Toyotan Sebastien Ogierkin painottaa sitä, että riskit tulee jättää minimiin ja teillä on oltava järki päässä. Ranskalainen pitää reitistä ja ne vaikuttavat hyviltä, toisin kuin kauden toisessa kisassa Ruotsissa.
Jaetulla kärkipaikalla keikkuva Toyotan Elfyn Evans lähtee teille ensimmäisenä. Tuo ei alkukauden sensaatiokuskin pakkaa kuitenkaan sekoita.
– Erikoiskokeet ovat vaativia ja kenties odotettua karkeampia, miettii kuski, jonka mielestä pätkät ovat kuitenkin kaikkiaan hyvässä kunnossa.
Meksikossa ajetaan kaikkiaan peräti 24 erikoiskoetta.
LUE MYÖS:
Rallin MM-sarjakin typistymässä entisestään – Argentiinan kisan kohtalo vaakalaudalla
- Kimi Antonellista F1-historian nuorin mestari – Valtteri Bottas kiidätettiin jatkotutkimuksiin jättikolarin seurauksena
- Ollie Bearmanilta suoraa puhetta Haasin kuljettajasotkusta
- Esteban Ocon kiistää syytökset – näin ranskalainen kommentoi hyllyttämistään
- Tyly takaisku – Liam Lawson hylättiin Meksikon GP:n aika-ajoissa
- Lewis Hamiltonille uran ensimmäinen paalu Ferrarilla – McLaren-kuski epäonnistui totaalisesti
- Lähde: Hyllytetyn F1-kuskin tilanteesta uutta tietoa – taustalla fyysinen yhteenotto tallipomon kanssa
- Lando Norris harjoituskärkenä – Cadillacilla jälleen ongelmia
- F1-sarjassa jättiyllätys – talli potki GP-voittajan pihalle Meksikon osakilpailusta
- Valtteri Bottaksen korvaajaehdokas pahassa pinteessä – nolo virhe julki
- Red Bull -kuskin pinna paloi täysin – tönäisi katsojaa
- Valtteri Bottakselle 50 lähtöruudun rangaistus Meksikossa
- Kalle Rovanperä ja Sami Pajari testasivat Toyotan uutta ralliautoa – korimalli herättää huomiota
- Lähde: Hyllytetyn F1-kuskin tilanteesta uutta tietoa – taustalla fyysinen yhteenotto tallipomon kanssa
- Ella Häkkinen, 15, päätti ensimmäisen formulakautensa mestarina
- Rengasjätti suunnittelee yllätyspaluuta F1:een
- F1-faneille hyviä uutisia: Viaplay näyttää kisalähetyksiä maksutta marraskuussa
- Kimi Antonelli sairastui – myös Valtteri Bottas sivuun
- Daniel Ricciardo avautuu F1-uran päättäneestä nöyryytyksestä
- Lähde: F1-lupauksen sopimusneuvottelut vaikeuksissa – palkkavaatimus liikaa tallille
- F1-mestaruus voi ratketa jo ennen viikonlopun kilpailua: Tästä on kyse