David Coulthard povaa: F1-kilvanajo palaamassa aivan pian – yksi seikka kuitenkin toisin
Kuva: Getty Images
F1-konkari David Coulthard uskoo kuninkuusluokan pääsevän aivan tuota pikaa taas kilvanajon pariin. Skotti ennustaa kisojen ajettavan tosin tyhjille katsomoille ilman yleisöä.
Koronaviruspandemia riepottelee parhaillaan rankasti koko maailmaa. Vaikka tilanne näyttää monessa maassa jatkuvasti yhä synkemmältä, varovaisia valonkin merkkejä on nähtävissä.
Useassa maassa viruskriisi on saatu jo jossain määrin kuriin. Kiinassa, Japanissa ja Etelä-Koreassa tiukat rajoitustoimet ovat hillinneet hienosti COVID-19:n leviämistahtia.
Formulaveteraani Coulthard uskoo saman kehityssuunnan näkyvän kevään edetessä muuallakin.
Kohentunut tilanne voisi auttaa myös F1-sarjaa palaamaan radalle, joskin tietyin rajoittein.
– Uskon todella urheilun palaavan paljon nopeammin kuin muiden massatapahtumien, kuten konserttien. Täten myös moottoriurheilukin palaa pian, skotlantilainen julisti hollantilaismedia Ziggo Sportille.
– Luullakseni luvassa on kilpailuja ilman yleisöjä ainakin lyhyellä aikavälillä. Myöhemmin kaudella saamme kisoja yleisöillä. Jos yleisöjäkään ei saada, olisi hienoa saada ensimmäinen kilpailu modernilla aikakaudella Hollannissa, Coulthard haaveili viitaten uuteen Zandvoortin osakilpailuun.
LUE MYÖS:
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Tuukka Taposen tulevaisuudesta ikävä paljastus – ”Ollaan huonossa tilanteessa”
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Red Bullilta takaraja Isack Hadjarille – Liam Lawson odottaa ratkaisua
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki