Toinenkin rata ilmoittautui Kiinan F1-kisan korvaajaksi
Mugellon moottorirata on noussut Kiinan Formula 1 -kisan korvaajaehdokkaaksi.
Huhtikuulle suunniteltu Kiinan F1-kisa jouduttiin perumaan koronaviruksen leviämisen takia. Imolan moottoriradan johto kertoi viime viikolla lähettäneensä hakemuskirjeen F1-johdolle (uutinen).
Nyt myös MotoGP-ratana tunnetussa Mugellossa on herätty mahdollisuuteen järjestää Formula 1 -sarjan kilpailu. Mugellossa on ajettua aiemmin vain testejä F1-autoilla.
– Kilpailun järjestäminen Mugellossa olisi loistava mahdollisuus tuoda meille kansainvälistä näkyvyyttä, Scarperia e San Pieron, jossa Mugello sijaitsee, pormestari Federico Ignesti sanoi Grand PX -sivuston mukaan.
Italian autourheiluseuran ACI:n presidentin Angelo Sticchi Damianin mukaan he ovat valmiita tukemaan molempia ratoja.
– On vaikeaa järjestää F1-kisa huhtikuuhun mennessä radoilla, joilla sitä ei ole hiljattain järjestetty. Mutta ACI tekee kaikkensa sen toteuttamiseksi, jos olosuhteet saadaan kuntoon, Sticchi Damiani sanoi.
- Audi nähdään poikkeuksellisessa värityksessä Brasilian GP:ssä – katso kuvat!
- F1-kuski sivussa Brasilian kisaviikonlopun avauksesta
- BBC: Esteban Oconin yllätyspotkuista uutta tietoa
- Kommentti: Cadillac nolaa itsensä täysin – Valtteri Bottaksen kohtelu on ala-arvoista
- Lähde: Lewis Hamiltonin tilanne Ferrari kärjistymässä – ”Hän ei ole kovin pidetty tallissa”
- Kimi Antonellilta näyttävä kunnianosoitus Ayrton Sennalle Brasilian GP:ssä
- Suru-uutinen F1-maailmasta – maailmanmestari Alan Jones on kuollut
- Qatarin GP 2026 – F1: Aikataulu, TV, lähetysajat, tulokset
- Ott Tänak kaipasi taukoa rallista – sitten Toyota otti yhteyttä
- Cadillac paljasti syyn Valtteri Bottaksen rajuun ulosajoon

- Maailmanmestari Kimi Antonelli kieltäytyy ykkösnumerosta – paljasti yllättävän syyn