Williamsin brittilupaus George Russell ei halua tuuripisteitä tulevalla kaudella, vaikka jäikin viime vuonna kokonaan vaille MM-pisteitä.

Mercedeksen junioriohjelmassa kasvanut Russell oli viime kauden ainoa kuski, joka ei yltänyt vuoden mittaan yhteenkään MM-pisteeseen.

Lahjakkuudesta heikko saldo ei ollut kuitenkaan kiinni. Kaikki tiesivät Williamsin auton olleen koko varikon heikoin.

Sääli- tai tuuripisteitä Russell ei halua ensi vuonnakaan. Menestyksen on tultava luonnollisesti, ja se vaatii selvästi väkevämpää laitteistoa brittitallilta.

– Formula 1:ssä on tietenkin kyse pisteiden saamisesta. Tärkeintä on saada vahvempi auto, jolla voidaan kilpailla viikosta toiseen, Russell linjasi Racefans-julkaisulle.

– Olisin voinut saada pisteen sieltä sun täältä, mutta se olisi johtunut vain hyvästä tuurista emmekä halua sellaista. Meidän on tehtävä se puhtaalla vauhdilla, englantilainen korosti.