Red Bull -pomo piikitteli lempiaiheellaan – Renaultilla
Kuva: Getty Images
Red Bullin F1-neuvonantaja Helmut Marko heittää piikikkäitä kuitteja tallinsa entisen moottorikumppanin Renaultin suuntaan.
Red Bullin ja Renaultin takavuosina menestyksekäs, mutta V6-aikakaudella tuskainen yhteistyö tuli päätökseensä 13 kauden jälkeen vuoden 2018 lopussa. Red Bull jatkoi matkaa Hondan kanssa, Renaultin varustaessa McLarenin ohella oman tehdastallinsa.
Red Bull juhli tällä kaudella kolmea osakilpailuvoittoa japanilaismerkin kanssa, mutta ennen kaikkea yhteistyö sujui huomattavasti hedelmällisemmin kuin aiempina vuosina. Red Bull kehui useaan otteeseen Hondaa yhteistyökykyiseksi partneriksi, Renault-vuosina vastaavaa ei juuri kuultu.
Samalla Renaultin oma tehdastalli koki mahalaskun. McLaren suoriutui kaudesta 2019 hyvin, mutta ranskalaisten oma tiimi oli sarjassa vasta viides, tulosten ollessa kaikkea muuta kuin toivotunkaltaisia.
Renault ylensi alkuvuodesta F1-legendan Alain Prostin neuvonantajan roolista tallin operatiiviseksi johtajaksi. Vastaavaa titteliä piti hallussaan myös Niki Lauda Mercedeksellä ennen kuolemaansa.
Prost ei ainakaan ensimmäisellä kaudellaan onnistunut jälleenrakentamaan Renaultin projektia. Marko analysoi asiaa motorsport.comille.
– Tällä tasolla asioita ei voi tehdä puolivillaisesti. Kaikkien johtohenkilöiden täytyy olla sataprosenttisesti sitoutuneita projektiin. Jos mukana ei ole taloudellisia panoksia, eivät johtajatkaan tee kaikkea täysillä, Marko toteaa.
Prost pyöritti omaa F1-talliaan 1997-2001. Nelinkertaisen maailmanmestarin ajotaidot eivät kuitenkaan auttaneet tallin johdossa, vaan suurista taloudellisista panostuksista huolimatta talli kaatui lopulta konkurssiin verrattain heikkojen suoritusten myötä. Renaultin talliin Prostilla ei ole omistussidettä.
LUE MYÖS:
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuljettajansa
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella