Lewis Hamilton sivuutettiin jälleen Britannian ritarinimityksissä – some kiehahti

Formula ykkösen hallitsevalle maailmanmestarille Lewis Hamiltonille ei tulla myöntämään ritarin arvonimeä seuraavassa nimeämistilaisuudessa. Britin sivuuttaminen hänen maineteoistaan huolimatta on herättänyt närää ja ihmetystä.
Kuusinkertainen maailmanmestari Hamilton on ollut vuosia yksi Britannian suurimmista urheilutähdistä, mutta arvostettu ritarinimitys on kiertänyt miestä läpi hänen uransa.
Ison-Britannian ritarikunnassa on monta eri tasoa, ja esimerkiksi urheilussa ansioituneille henkilöille on tavattu antaa alimman tason kunnianosoituksia. Näin on toimittu myös takavuosien F1-tähtien aikana, esimerkiksi 1960- ja 1970-luvulla brittiläiset maailmanmestarit saivat kunnianosoituksen itselleen.
Hamilton ei ollut kuitenkaan mukana tuoreessa listassa, jossa kerrottiin ritarikuntien uusista nimityksistä. Se hämmensi F1-vaikuttajia, jotka antoivat palaa ajan tyylille sopivasti Twitterissä.
– Hänen täytyy kerätä itsensä ja voittaa kenties jotakin, F1-selostaja ja entinen kuljettaja Martin Brundle totesi sarkastisesti.
2. Yes, he was born & bred in the UK - but what's your point?
3. Yes, he now chooses to live elsewhere, like many Sirs & Dames, but he pays a huge amount of tax in the UK as my thread made clear.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kalle Rovanperä tuskin voittaa Chilessä
- Kalle Rovanperä tekee komeaa nousua Chilessä
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Onko tässä syy F1-tähden jatkopahvin viivästykseen? – ”Syöttää Toto Wolffille omaa lääkettä”
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Tiesitkö tätä? Tällainen on F1-mekaanikon palkka ja työnkuva
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- McLaren-pomo perusteli tallimääräystä: ”Olen varma, että Oscar on sinut sen kanssa”
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa

- Tuukka Taposella tekemätön paikka F3-luokan päätöskilpailussa