Tallipomo analysoi: miksi Red Bullilta potkitulla F1-kuskilla menee nyt paremmin?
Kuva: Getty Images
Red Bullin tallipäällikkö Christian Horner arvio paineiden helpottamisen tehneen hyvää Toro Rossolle alennetulle Pierre Gaslylle.
Ranskalaiskuski Gasly sai uransa parhaan tilaisuuden Red Bullin nostaessa hänet Toro Rossolta Max Verstappenin rinnalle ykköstallinsa kokoonpanoon.
Valitettavasti komennus MM-haastajan riveihin ei sujunut aivan suunnitellulla tavalla.
23-vuotiaan suoritukset heittelevät pahasti ja tulokset olivat karuja. Lopulta Red Bull päätti passittaa miehen takaisin sisartallinsa riveihin kesken kauden.
[readmore from=”gasly pierre”]
Siirto ei osoittautunut lainkaan huonoksi – Gaslyn kuntopuntari on näyttänyt reilusti aiempaa paremmalta. Viime osakilpailussa Brasiliassa ranskalainen ylsi jopa toiseksi.
Tallipomo Horner uskoo tietävänsä syyn kuskinsa viime aikojen suunnalle.
– Uskon hänen ottaneen sen vastaan sen sijaan, että olisi masentunut siitä. Uskon siinä olleen mukana mies miltei tiettyä huojennusta, sillä F1:ssähän paine vain tietenkin kasaantuu, Red Bull -johtaja arvioi Motorsportin haastattelussa.
– Paine siis vain kasvaa, ja mielestäni oli oikea veto poistaa häneltä tuo paine. On ollut hyvä nähdä hänen löytäneen taas itseluottamuksensa Toro Rossolla, Horner sanoi.
LUE MYÖS:
- Valtteri Bottas oli aiheuttaa Mersulle katastrofin – Bakusta ei draamaa eikä tapahtumia puuttunut
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- F1-kauden päätöskilpailu vaihtumassa – järjestäjille näytettiin vihreää valoa
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus