McLaren ottanut F1-maailmassa mykistävän harppauksen eteenpäin vain yhdessä vuodessa – yli kahden sekunnin parannus – kato ja vertaa Alonson tekemiseen
Kuva: Getty Images
McLaren on ollut yksi kauden positiivisimpia yllätyksiä. Harppaus vaikean viime kauden jälkeen on ollut hurja.
Fernando Alonso ja Stoffel Vandoorne saivat kaudella 2018 kasaan vain 62 MM-pistettä, kun niitä on tällä kaudella jo nyt 121. Tänä vuonna talli on sijoittumassa pisteissä neljänneksi, viime vuonna se oli kuudes.
Pisteiden lisäksi kehitys näkyy myös radalla. Carlos Sainz ja Lando Norris ovat olleet jatkuvasti ”B-joukon” kärkikahinoissa, mikä kielii MCL34-auton olevan aidosti kilpailukykyinen paketti. Viime kauden MCL33-versiosta ei voinut hyvälläkään sanoa samaa.
Ero autoissa tulee hyvin ilmi alla olevalla F1-sarjan videolla, jossa verrataan Sainzin ja Alonson kierroksia Austinin radalla tällä ja viime kaudella.
Sainz täräytti peräti 2,447 sekuntia maanmiestään paremman kierrosajan, mikä oli suurin parannus kaikista talleista. Red Bull harppasi 1,398 sekuntia, ja esimerkiksi Mercedes ”vain ” 0,208 sekuntia.
Alla olevalla videolla kierroksia voi verrata silmämääräisesti, minkä lisäksi jokaisesta sektorista näkyy aikaero. Aerodynaamisesti haastavat keski- ja kolmas sektori sujuvat tämän kauden autolta huomattavasti vikkelämmin.
Katso vertailuvideo alta tai tästä.
LUE MYÖS:
- Valtteri Bottas oli aiheuttaa Mersulle katastrofin – Bakusta ei draamaa eikä tapahtumia puuttunut
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- F1-kauden päätöskilpailu vaihtumassa – järjestäjille näytettiin vihreää valoa
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus