Sillä lailla – F1-talli julkaisi itse videon, joka oli raskauttava todistusaine hylkäyksessä
Renaultin hylkäykseen Japanin GP:ssä johtanut tapahtumasarja sai alkunsa tallin omasta videomateriaalista.
Ranskalaistalli kuvasi ja julkaisi materiaalia tallin uuden kuskihankinnan Daniel Ricciardon ensimmäisestä kierroksesta uuden autonsa ratissa alkuvuodesta Barcelonassa. Video on nähtävissä F1-sarjan Youtube-tililtä alta tai tästä.
[readmore from=”renault”]
Videolla näkyy selvästi, kuinka näytössä jarrubalanssista kertova numeroarvo muuttuu, vaikka kuljettaja ei tee minkäänlaisia toimenpiteitä sitä säätääkseen.
Tämä herätti huomiota kilpailijaleirissä. Racing Point aloitti jo tuolloin asian ympäriltä tutkimukset, jotka nytkähtivät eteenpäin Renault-leiristä pestatun työntekijän vahvistettua arveluttavan ratkaisun käytön.
Renault menetti Japanin GP:ssä tienaamansa yhdeksän MM-pistettä, mutta se vältti suuremmat sanktiot. Talli päättikin jättää vastalauseen esittämisen välistä, näin ollen Suzukan hylkäys pysyy voimassa.
- F1-legenda lyttää Valtteri Bottaksen korvaajaehdokkaan
- Lähde: Lewis Hamiltonille rangaistus Brasilian viikonloppuun
- Lewis Hamilton paljastaa: Tästä syystä mestarin taso on heikentynyt
- Charles Leclerc kommentoi välejään Lewis Hamiltoniin
- Tuore maailmanmestari oli perjantain nopein Brasiliassa
- Ferrarin sisällä kipinöi – Valtteri Bottas sanoi suoraan mielipiteensä
- George Russellille jälleen lähtöruuturangaistus
- F1-sarjassa loistanut kuski karussa tilanteessa – ajopaikka ei vieläkään varmaa
- Valtteri Bottas jyrähtää sopimuskeskustelusta – ”Se on sillä selvä”
- George Russell rehellisenä Meksikon GP:n järkytyksestä – ”Minun täytyi päästä pois”
- Ferrarin sisällä kipinöi – Valtteri Bottas sanoi suoraan mielipiteensä
- Kommentti: Cadillac nolaa itsensä täysin – Valtteri Bottaksen kohtelu on ala-arvoista
- Valtteri Bottas jyrähtää sopimuskeskustelusta – ”Se on sillä selvä”
- George Russellille jälleen lähtöruuturangaistus
- Charles Leclerc kommentoi välejään Lewis Hamiltoniin
- Tuore maailmanmestari oli perjantain nopein Brasiliassa
- BBC: Esteban Oconin yllätyspotkuista uutta tietoa