Kaappaako Tommi Mäkisen luotsaama Toyota todellisen vonkaleen Tänakin korvaajaksi?
Kuva: Getty Images
Rallin MM-sarjan superjännittävä kuljettajamarkkinatilanne on polkaissut uudelleen käytiin ”silly seasonin”.
Ott Tänakin siirto Hyundaille on julkistusta vaille valmis. SuomiF1-sivusto on saanut monen muun median tapaan varmistuksen sisäpiiristä siirron toteutumisesta.
Maailmanmestarin tallinvaihdos pistää japanilaismerkin kuljettajapaletin uusiksi. Tänakin piti olla Toyotan ykköstykki, mutta nyt Tommi Mäkinen joutuu pähkäilemään koko kuljettajarulettiaan uusiksi.
Kahden muun nykykuskin, Kris Meeken ja Jari-Matti Latvalan, sopimukset ovat auki. Lisäksi tallin odotetaan pestaavan tulevaisuuden superlupauksen Kalle Rovanperän riveihinsä.
Kolmikon ulkopuolelta tarjolla on myös muita mielenkiintoisia nimiä. Vakituisista WRC-kuskeista esimerkiksi Mads Östberg ja Hayden Paddon kärkkyvät tilaisuuttaan, myös Andreas Mikkelsen saattaa tulla tarjolle Tänakin Hyundai-siirron myötä.
Huhuissa herkullisimmaksi vaihtoehdoksi on nostettu kuitenkin Citroenilla viimeiseen kauteensa valmistautuva Sebastien Ogier. Ranskalaismestari palasi ranskalaistalliin vietettyään kaksi edellistä vuotta M-Sportilla. Ennen sitä hän napsi titteleitä Volkswagenilla.
Ogier, jonka uran lopetus on jo pomminvarmaa, saattaa olla kiinnostunut hakemaan huipennuksen uralleen huipputallissa. Toyotan resurssit ja tämänhetkinen auto ovat askeleen Citroenia pidemmällä, mikä voi houkutella miestä liittymään talliin.
Ogier kommentoi omaa tilannettaan belgialaiselle RTBF-kanavalle viikonloppuna Kataloniassa.
– Huhut pitävät median kiireisenä. Minulla ei ole tapana kommentoida huhuja, joten antakaa tämän vain velloa vapaana.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Toto Wolff kimpaantui vilppiväitteistä – tulinen viesti kilpailijoille
- F1-maailmanmestari Jenson Button siirtyy Aston Martinin riveihin uudessa roolissa
- Ralf Schumacher Ferrarin protestipuheista: ”Heidän pitäisi pitää suunsa kiinni”
- Uusi tieto Kalle Rovanperästä – häipyi vaivihkaa Uudesta-Seelannista
- Tunturirallin tulokset: Elfyn Evans piti kovinta vauhtia – Esapekka Lappi ajoi voittoon
- Entinen Haas-pomo Günther Steiner houkutteli F1-kuljettajan MotoGP-projektiin
- Valtteri Bottas summasi avaustestit – Cadillac kohtasi karut realiteetit
- Harmin paikka – Kalle Rovanperän viikonloppu totaalisesti pilalle
- Barcelonan testit päätökseen – Lewis Hamilton viikon nopein, Valtteri Bottas keräsi arvokkaita kilometrejä
- Kalle Rovanperältä ikävä päivitys – kilpailu jäi ajamatta
- Tunturirallin tulokset: Elfyn Evans piti kovinta vauhtia – Esapekka Lappi ajoi voittoon
- F1-testit Barcelonassa – ennakkosuosikki kärjessä, Williamsin tilanne herättää ikäviä muistoja
- Barcelonan testit päätökseen – Lewis Hamilton viikon nopein, Valtteri Bottas keräsi arvokkaita kilometrejä
- Valtteri Bottas summasi avaustestit – Cadillac kohtasi karut realiteetit
- Toni Vilander nostaa yhden kuljettajan ylitse muiden – “sopeutuvin uuteen F1-aikakauteen”
- Kun odotukset katoavat – Lewis Hamilton ja Ferrarin uusi alku