Formula 1:n maailmanmestari Jacques Villeneuve vastustaa suuresti käännettyä lähtöjärjestystä.

F1-johto on väläytellyt kokeilevansa ensi kaudella sprinttikilpailua lauantaina, minkä tulosten käännetyssä järjestyksessä lähdettäisiin sunnuntain kisaan. Suuret F1-nimet Sebastian Vettelin ja Lewis Hamiltonin johdolla ovat vastustaneet ehdotusta.

Samaan kelkkaan hyppää myös Villeneuve.

– Se olisi hauskaa, mutta ei Formula 1:tä. Se ei olisi kilpailemista. Se tekisi ammattiurheilusta pelin, Villeneuve kritisoi Championatin haastattelussa.

Uudistuksella pyritään tekemään sarjasta mielenkiintoisempi, mutta Villeneuve ei ajatuksesta ole vakuuttunut.

– Meillä on jo nyt paljon ohituksia DRS:n ansiosta. Miksi me valitamme? Vai onko nykyinen aikakausi sellainen, että jotain uutta pitää tapahtua viiden sekunnin välein? Jos MM-sarjaa muutetaan tähän suuntaan, tuhoamme lajin, Villeneuve puhisi.

Lähde: PlanetF1