Citroen tekee kaikkensa Sebastien Ogierin eteen – taktinen lisäys kauden päätösralliin
Kuva: Getty Images
Citroen on pestannut Mads Östbergin keikkakuljettajakseen rallin MM-sarjan päätösosakilpailuun Australiaan. Kyseessä on ensimmäinen kerta tällä kaudella, kun ranskalaismerkki tuo kolme tehdastallin autoa samaan kilpailuun.
Citroenin peliliikkeen taustalla on tallin kuljettajan Sebastien Ogierin taistelu maailmanmestaruudesta. MM-tittelit vuodesta 2013 lähtien vienyt ranskalainen on 28 pistettä MM-sarjaa johtavaa Toyotan Ott Tänakia perässä, joten mestaruustaisto voi olla vielä elossa kauden päätöskilpailussa marraskuussa. Voitosta ja Power Stagen nopeimmasta ajasta palkitaan 30 pisteellä.
Katso rallin MM-sarjan pistetilanne täältä
Mikäli Ogier on mukana MM-jahdissa vielä Australiassa, joutuu hän kärsimään lähtöpaikastaan. Australian soratiet ovat ensimmäisille autolle petollisen liukkauta irtosoran vuoksi, mutta Östbergin avulla Citroen voi taktikoida Ogierille puhtaampaa ajouraa.
Vuosia Citroenin luottokuljettajana toiminut Östberg sijoittui viime vuonna Australiassa kolmanneksi. Tänä vuonna hän jäi ilman tehdastallipaikkaa, joten hän on ajanut valikoituja ralleja WRC2-luokassa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Osakilpailut – Formula 1
- Formula 1 – televisiointi
- Formula 1 – kausi 2026
- MM-ralli – kausi 2026
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- IS: Manageri paljasti uutta tietoa Kalle Rovanperän tilanteesta
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Yllätysuutinen! Täysin uusi kuljettaja rallin MM-sarjaan
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen