Tallipomo avasi suunsa Kimi Räikkösen kolaroinnista Italian F1-aika-ajoissa
Kuva: Getty Images
Alfa Romeon tallipäällikkö Frederic Vasseur avautui ristiriitaisista tunnelmistaan kuljettajiensa Kimi Räikkösen ja Antonio Giovinazzin epäonnistuneista Monzan aika-ajoista.
Vaikka Italian GP:n aika-ajoista tulikin suorastaan hämmentävä farssi ajan loputtua kesken jopa yhdeksältä kuskilta session lopussa, meni Alfa Romeon puhde pieleen jo paljon aiemmin.
Tallin suorituskyky näytti lupaavalta koko viikonlopun ja etenkin lauantain. Räikkönen oli yltänyt aika-ajoissa kymmenen parhaan joukkoon.
Sitten sattui kuitenkin kohtalokas virhe. Suomalaistähti ajoi ulos jo toista kertaa Monzan radan Parabolica-mutkassa tuhoten samalla autonsa vaihdelaatikon.
[readmore from=”räikkönen kimi”]
Moka tuli valitettavan kalliiksi. Vaihdelaatikon vaihto uuteen aika-ajojen jälkeen tiesi starttia sunnuntain kisaan varikolta.
Tallipomo Vasseur sai haudata kasvonsa käsiinsä. Sveitsiläisen tunnelmat olivat kaksijakoiset, sillä auto oli toiminut mainiosti ennen Räikkösen töppäystä.
– Ristiriitaiset tunnelmat aika-ajojen jälkeen. Vauhti oli siellä, auto oli hyvä ja molemmat kuskit olivat tehneet hyvää työtä. Tuntui silti, että olisimme voineet saavuttaa enemmän. Antonio jäi Q3:sta sivuun minimaalisella erolla ja sitten Kimi kolaroi ollessaan vahvalla kierroksella, Alfa-johtaja huokaisi The Checkered Flag -sivuston haastattelussa.
– Meidän on arvioitava hänen autonsa vahinkoa. Tiedämme sitten, onko tällä vaikutuksia huomisen asemaan radalla, Vasseur sanoi.
LUE MYÖS:
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuljettajansa
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuljettajansa