Rallin MM-taisto tasoittui – Tänak pelasti pisteet Power Stagelta
Kuva: Getty Images
Citroenin Sebastien Ogier kuroi Toyotan Ott Tänakin MM-johtoa kiinni reilusti Turkin MM-rallissa.
Lauantaina keskeyttänyt Tänak ei yltänyt pistesijoille, kun Ogier puolestaan ajoi koko rallin voittoon. Tänak onnistui kuitenkin pelastamaan itselleen Power Stagelta sunnuntaina viisi pistettä nopeimmalla ajallaan.
Ogier oli ennen Turkkia 40 pistettä virolaiskuljettajan perässä MM-sarjassa. Ranskalainen kavensi Tänakin johtoa 23 pisteellä. Ogier nappasi voitosta saadun 25 pisteen lisäksi kolme pistettä Power Stagelta.
Citroenin suomalaiskuljettaja Esapekka Lappi sijoittui Turkissa toiseksi. M-Sport Fordin Teemu Suninen taisteli palkintopallipaikasta vielä lauantain jälkeen, mutta putosi Hyundain Andreas Mikkelsenin tahdista sunnuntain aikana jääden neljänneksi.
Toyotan Jari-Matti Latvala sijoittui Turkissa kuudenneksi kirjaten itselleen kahdeksan MM-pistettä. Lisäksi Latvala sai kaksi pistettä Power Stagelta.
Rallikausi jatkuu Britanniassa lokakuun alussa. Kaikkiaan kautta on jäljellä kolme kilpailua.
LUE MYÖS:
- F1-mestaruustaisto saa jännittävän päätöksen viimeisessä kilpailussa – McLarenin käsittämätön ratkaisu pilasi voiton
- Oscar Piastri täräytti paalulle Qatarissa – mestaruuskandidaatit herkullisesti peräkkäin
- Oscar Piastri Qatarin sprintin ykkönen – Lando Norrisin MM-johto kaventui
- Sébastien Ogier on jälleen mestari – Kalle Rovanperällä tunteikas päätös ralliuralle
- Saudi-Arabian lotossa jälleen hurjia käänteitä – Sébastien Ogier kiinni mestaruudessa
- Max Verstappenille epäonnistuminen Qatarissa – Lewis Hamiltonin käsittämätön suvanne jatkuu: ”Kuka tahansa muu saisi potkut”
- McLarenit kärjessä Qatarissa – Max Verstappenilla murheita
- Saudi-Arabiassa käsittämätöntä draamaa – lähes kaikki kuskit isoissa ongelmissa
- Saudi-Arabian lotto jatkuu hurjana – Elfyn Evansille oma osuus epäonnesta
- Venyykö mestaruustaisto viimeiseen osakilpailuun? Tässä Qatarin GP:n lähetysajat
- Max Verstappenille epäonnistuminen Qatarissa – Lewis Hamiltonin käsittämätön suvanne jatkuu: ”Kuka tahansa muu saisi potkut”
- Venyykö mestaruustaisto viimeiseen osakilpailuun? Tässä Qatarin GP:n lähetysajat
- Lewis Hamilton lopettamassa uransa? ”Odotan vain tämän kaiken loppumista”
- Huhumylly käy kuumana: F1-talli tekemässä järisyttävän ratkaisun?
- McLarenit kärjessä Qatarissa – Max Verstappenilla murheita
- F1-mestaruustaisto saa jännittävän päätöksen viimeisessä kilpailussa – McLarenin käsittämätön ratkaisu pilasi voiton
- Kalle Rovanperän mestaruushaaveille valtava kolaus – laukoi synkän kommentin
- Aston Martinilla täysmylläys – Adrian Newey hyppää tallipäälliköksi
- Oscar Piastri Qatarin sprintin ykkönen – Lando Norrisin MM-johto kaventui
- Oscar Piastri täräytti paalulle Qatarissa – mestaruuskandidaatit herkullisesti peräkkäin