F1-kuskien haalarit ällistyttävät – paino lähes olematon, muutos tapahtunut vain parissa vuodessa
Kuva: Getty Images
Formula ykkösissä suorituskykyä pyritään maksimoimaan äärimmäisyyksiin menevien yksityiskohtien avulla. Tästä erinomaisena esimerkkinä käyvät kuljettajien ajohaalarit.
Vaikka F1-autojen tulee painaa tätä nykyä 743 kilogrammaa kuljettajan kanssa, ei se silti tarkoita lepsuilua irtogrammojen poisviilaamisesta mitä mielikuvituksellisimmista paikoista.
F1-autot melkoisia möhkäleitä muihin kilpureihin verrattuna – katso havainnollistava vertailukuva
Yksi suurimman ”laihdutuskuurin” viime vuosina ottanut yksittäinen asia tai esine on ajohaalari. Kun vielä vielä kymmenen vuotta sitten tulenkestävä ajoasu painoi jo tuolloin kevyn oloiset 1500 grammaa, on painoa saatu viilattua entisestään. Nyt painoa on hämmästyttävästi vain 700 grammaa.
Ajoasuja valmistava Puma on esimerkiksi suunnitellut uusiksi haalarin vetoketjun. Luovuus on kukkinut, esimerkiksi vetoketjun sulkijasta on leikattu pois kaikki ylimääräinen irtogrammojen poistamiseksi. Tällä keinoin haalareista saatiin pois kaksi grammaa. Vastaavia ratkaisuja on tehty myös muilla osa-alueilla.
Aivan mitä tahansa haalareille ei voi kuitenkaan tehdä. Siitä pitävät huolen kansainvälisen autoliiton FIA:n tiukat turvallisuusvaatimukset. Haalareiden täytyy suojata kuljettajia paitsi tulelta, myös ehkäistä heitä palovammoilta.
Formula 1 julkaisi ensimmäiset kuvat kauden 2021 autosta – tuulitunnelitestit antaneet lupaavia merkkejä
Lähde: Autosport
LUE MYÖS:
- Karmealla ajovirheellä rajut seuraukset – Sortuuko pelätty F1-pomo radikaaliin ratkaisuun?
- Valtteri Bottaksen vauhti ihmetyttää – ”Ero ei ole kymmenyksiä, vaan sekunteja”
- Sardinian MM-ralli 2026: Aikataulu, osallistujat, tv-lähetykset ja pistetilanne
- Bahrainin GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Ralli SM 2026: Kisat, pisteet, kuskit ja uutiset
- Azerbaidzhanin GP 2026: Tulokset ja uutiset
- Kausi paketissa! Näin kävi Porvoon SM-rallissa 2026 – tulokset ja lopulliset pisteet
- Valtteri Bottas oli aiheuttaa Mersulle katastrofin – Bakusta ei draamaa eikä tapahtumia puuttunut
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Kausi paketissa! Näin kävi Porvoon SM-rallissa 2026 – tulokset ja lopulliset pisteet
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Valtteri Bottaksen vauhti ihmetyttää – ”Ero ei ole kymmenyksiä, vaan sekunteja”
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus