Formuloiden virallinen rengastoimittaja Pirelli myönsi jääneensä tämän vuoden F1-renkaillensa asettamista tavoitteistaan.

Italialaisvalmistajan renkaat ovat saaneet tänä vuonna rankkaa arvostelua monien F1-tallien suunnalta.

Uusilla muoteilla ja seoksilla valmistettuja renkaita on kritisoitu aiempaakin oikukkaammiksi ja vaikeammin hallittaviksi.

Pirellin moottoriurheilujohtajan Mario Isolan mukaan renkaille asetetuista tavoitteista saavutettiin suurin osa. Kaikkiin vaatimuksiin kumit eivät kuitenkaan yltäneet.

[readmore from=”pirelli”]

– Nykyiset tavoitteet määrittelevät deltan tasoa seosten ja rengaskuluman tason välillä. Jos katsotaan ensimmäistä kahdeksaa kisaa olemme hyvin lähellä tavoitteita, F1-konkari sanoi Racefansille.

– Toinen pyyntö oli vähemmän ylikuumenemista. Viime vuoteen verrattuna sitä on ollut vähemmän. Voimme toki parantaa vielä, kuten sanoin, Isola puolusteli.

– Jos työskentelemme yhdessä, olemme aina avoinna muutoksille, kunhan ne eivät ole huonoksi yhtiömme imagolle, rengaspomo vakuutti.

Lähde: Racefans