Lähde: McLarenin ja Hondan erosta yllättävä paljastus – F1-tallin tahdosta saatu väärä käsitys
Kuva: Getty Images
Japanin suurin urheilulehti Number väitti saaneensa käsiinsä sisäpiiritietoja, joiden mukaan McLaren olisi halunnut aikoinaan jatkaa yhteistyötään Hondan kanssa liiton rikkomisen sijaan.
Karmeasti tulosten varjossa sujunut yhteistyö japanilaisvalmistajan ja perinteikkään formulanimen kanssa tuli päätökseensä vuonna 2017.
McLaren vaihtoi Renault’n asiakastalliksi. Suhteen Hondan kanssa uskottiin rapautuneen niin pahasti, ettei liiton jatkosta ollut puhettakaan.
Nyt autojättien erosta on kuitenkin paljastunut uusia tietoja, jotka maalaavat varsin erilaista kuvaa tilanteesta.
Number-lehden mukaan McLarenin ja Hondan sopimus oli alun perin kolmivuotinen, johon kuului myös kahden vuoden optio jatkosta.
[readmore from=”honda”]
McLaren olisi halunnut jatkaa Hondan kanssa. Talli tavoitteli tosin kolmen vuoden jatkopahvia kahden kauden sijaan.
– Vuotta 2017 pidettiin hukattuna vuotena, sillä Honda epäonnistui sopimuksellisten lupaustensa toteuttamisessa. Lisävuotta pidettiin kompensaationa heikosta tuloksesta, sisäpiirilähde valotti.
Honda ei ollut kuitenkaan halukas tekemään jatkosopimusta englantilaisten kanssa.
Lopulta McLarenin ja japanilaisten tiet erosivat ja Honda päätyi aluksi Toro Rosson ja sittemmin Red Bullin moottoritoimittajaksi.
Lähde: Number
LUE MYÖS:
- Karmealla ajovirheellä rajut seuraukset – Sortuuko pelätty F1-pomo radikaaliin ratkaisuun?
- Valtteri Bottaksen vauhti ihmetyttää – ”Ero ei ole kymmenyksiä, vaan sekunteja”
- Sardinian MM-ralli 2026: Aikataulu, osallistujat, tv-lähetykset ja pistetilanne
- Bahrainin GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Ralli SM 2026: Kisat, pisteet, kuskit ja uutiset
- Azerbaidzhanin GP 2026: Tulokset ja uutiset
- Kausi paketissa! Näin kävi Porvoon SM-rallissa 2026 – tulokset ja lopulliset pisteet
- Valtteri Bottas oli aiheuttaa Mersulle katastrofin – Bakusta ei draamaa eikä tapahtumia puuttunut
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Kausi paketissa! Näin kävi Porvoon SM-rallissa 2026 – tulokset ja lopulliset pisteet
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Valtteri Bottaksen vauhti ihmetyttää – ”Ero ei ole kymmenyksiä, vaan sekunteja”
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus