Williamsin mestaruuskilpuri myynnissä – auto, jolla Mansell rikkoi Sennan ennätyksen
Williamsin vuoden 1992 mestaruusauto on huutokaupattavana. Auton lopullisen hinnan on arvioitu nousevan yli kolmeen miljoonaan euroon.
Renaultin voimanlähteellä hyrrännyttä Williams on Nigel Mansellin uran ainoan maailmanmestaruuden tuonut auto. Tuolla kaudella Mansell rikkoi Ayrton Sennan ennätyksen yhden kauden voitoissa, kun brittikuljettaja voitti kauden aikana yhteensä yhdeksän kertaa.
Huutokaupattavalla Williams-autolla Mansell ehti ottamaan kuitenkin vain viisi voittoa ennen kuin se siirrettiin hänen tallikaverilleen Ricardo Patreselle.
Huutokaupassa olevalla autolla ajettiin kaikkiaan 13 kilpailua, joista viisi oli voittoja ja kakkosijoja tuli kaksi. Kerran autolla ylitettiin maalilinja kolmantena. Paalupaikalla kyseinen kilpuri nähtiin kauden 1992 aikana seitsemän kertaa.
Auton huutokauppasivun löydät täältä.
- F1-sarjassa loistanut kuski karussa tilanteessa – ajopaikka ei vieläkään varmaa
- Valtteri Bottas jyrähtää sopimuskeskustelusta – ”Se on sillä selvä”
- George Russell rehellisenä Meksikon GP:n järkytyksestä – ”Minun täytyi päästä pois”
- Audi nähdään poikkeuksellisessa värityksessä Brasilian GP:ssä – katso kuvat!
- F1-kuski sivussa Brasilian kisaviikonlopun avauksesta
- BBC: Esteban Oconin yllätyspotkuista uutta tietoa
- Kommentti: Cadillac nolaa itsensä täysin – Valtteri Bottaksen kohtelu on ala-arvoista
- Lähde: Lewis Hamiltonin tilanne Ferrari kärjistymässä – ”Hän ei ole kovin pidetty tallissa”
- Kimi Antonellilta näyttävä kunnianosoitus Ayrton Sennalle Brasilian GP:ssä
- Suru-uutinen F1-maailmasta – maailmanmestari Alan Jones on kuollut
- Kommentti: Cadillac nolaa itsensä täysin – Valtteri Bottaksen kohtelu on ala-arvoista
- BBC: Esteban Oconin yllätyspotkuista uutta tietoa
- Lähde: Lewis Hamiltonin tilanne Ferrari kärjistymässä – ”Hän ei ole kovin pidetty tallissa”
- Kimi Antonellilta näyttävä kunnianosoitus Ayrton Sennalle Brasilian GP:ssä
- Audi nähdään poikkeuksellisessa värityksessä Brasilian GP:ssä – katso kuvat!
- F1-kuski sivussa Brasilian kisaviikonlopun avauksesta
- Cadillac paljasti syyn Valtteri Bottaksen rajuun ulosajoon
- Ott Tänak kaipasi taukoa rallista – sitten Toyota otti yhteyttä
- Valtteri Bottas jyrähtää sopimuskeskustelusta – ”Se on sillä selvä”
- George Russell rehellisenä Meksikon GP:n järkytyksestä – ”Minun täytyi päästä pois”