Saako kärkitallin kuljettaja potkut kesken kauden? Tallipomo erittäin pettynyt
Kuva: Getty Images
Red Bullin kisakuljettajaksi täksi kaudeksi noussut Pierre Gasly on suoriutunut kaudesta haparoiden. Heikot otteet ovat asettaneet kuljettajan aseman tallissa vaakalaudalle.
Selvästi tallikaveriaan Max Verstappenia heikompia tuloksia ajanut ranskalainen jäi kotikisassaan kokonaan ilman pisteitä. Kahdeksan ajetun kilpailun jälkeen Verstappen on tuonut tallille kaksi palkintopallisijoitusta ja sata MM-pistettä, Gaslyn koko kauden saldon ollessa 36 kappaletta.
Paul Ricardilla Gasly menetti saumat puhtaasti radalla, kun miehen vauhti romahti varikkokäynnin jälkeen. Ohi tulivat sekä Kimi Räikkönen että entinen Red Bull -kuski Daniel Ricciardo.
Tallipomo Christian Horner ei ollut kisan jälkeen mielissään Gaslyn suorituksesta.
– Pierre ajoi hyvin kisan alussa. Varikkokäyntimme onnistui erinomaisesti, ja petasimme hänet erinomaiseen paikkaan radalla. Sitten hänellä tuntui olevan ongelmia saada rytmistä enää kiinni, ja hän hävisi sijoja, Horner manasi Sky Sportsille.
– On erittäin turhauttavaa, kun automme ei yllä pisteille. Meidän täytyy tutkia tarkoin, mistä tämä johtui.
Jo aiemmin otsikoissa näkyneet puheet Gaslyn korvaamisesta kesken kauden saivat lisää tuulta, kun julki levisi spekulaatio Esteban Oconin siirtymisestä Renaultille. Tämä voisi kieliä toisen kuljettajan siirtymisestä pois tallista, ja tässä spekulaatiossa Red Bull on käytännössä ainoa vaihtoehto.
Nico Hülkenbergiä on puhuttu talliin, Ricciardo ei ole sinne nykytilanteessa valmis palaamaan. LUE: Lähde: Red Bull antamassa kenkää Pierre Gaslylle – mahdollinen korvaaja entiseltä moottorivalmistajalta
Red Bull -pomo tyrmää huhut F1-kuskinsa potkuista – kommentoi puheita korvaajasta
F1-kuski vitsaili Red Bull -huhuista: ”Pönkittivät egoani mukavasti”
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- F3-kausi 2026: Tuukka Taponen, kisat ja televisiointi
- Janni Hussille riitti: laukoi suorat sanat kriitikolle
- Red Bull -pomo myöntää karun tosiasian – viime vuoden päätös maksaa kovaa hintaa
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- EM-ralli 2026: TV, kisakalenteri, suomalaiset
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Enni Mälkönen lähti ”pakoon” – julkaisi vangitsevia somekuvia
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- IS: Mika Salo jyrähti – F1-sääntöjä on muutettava välittömästi
- Mika Häkkisen tytär Ella Häkkinen: merkittävä uutinen
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Kalle Rovanperä tarvitsee apua – ”Onko kellään Suomessa?”
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- Podcastissa hulvaton paljastus Kimi Räikkösestä: ”Uhkasivat sotaoikeudella ja vankilalla”
- F1-suosikki paljastaa: Entinen huippukuski ei lopettanut uraansa omasta päätöksestä