Kimi Räikkönen pitää Formula 1 -sarjaa mielenkiintoisempana ja tasaisempana keskikastin talleissa kuin kärjessä.

Alfa Romeolle Ferrarilta täksi kaudeksi siirtynyt 39-vuotias suomalainen on päässyt mukaan keskikastin kahinoihin. Tasaiset taistelut sijoituksista ovat olleet Räikköselle mieleen.

– Olemme nähneet jännittävämpiä taisteluita muutamissa kisoissa, koska tallit ovat niin paljon tasaisempia keskikastissa, Räikkönen sanoi GP Todaylle.

Suomalaiskuski on hyvin erilaisessa tilanteessa Alfa Romeolla. Talli on selvässä takaa-ajoasemassa muihin nähden, kun taas Ferrari oli viime kaudella ravintoketjun huipulla alkukaudesta.

– Ainakin olemme saaneet yrittää ottaa muita kiinni tänä vuonna, Räikkönen kertoi muuttuneesta työympäristöstä.

– Mutta kokonaisuutena työ on hyvin samanlaista. Teen samoja asioita tiimistä riippumatta, vuoden 2007 maailmanmestari muistutti.