Racing Pointin tallipäällikkö Otmar Szafnauer paljastaa tallilta olevan tulossa paljon päivityksiä kesätaukoon mennessä.

Kautta on nyt takana kolmasosa ja Racing Point on MM-sarjassa kuudentena. Kisoja ajetaan kaikkiaan 12 ennen kesätaukoa. Syksyn puolelle jää näin ollen yhdeksän kisaa.

– Olemme ottaneet hyviä askeleita eteenpäin auton kanssa ja meillä paljon päivityksiä tulossa. Koska keskikastissa erot ovat vain kymmenyksen luokkaa, päivitykset on saatava radalle mahdollisimman nopeasti. Se on tavoitteemme kesätaukoa kohti mennessä, Szafnauer sanoi Motorsport Weekille.

Szafnauer korostaa päivitysten tärkeyttä äärimmäisen tasaisessa keskikastissa. Neljännen ja yhdeksännen välinen ero on vain 17 pistettä.

– Olemme olleet viidesti pisteillä seitsemässä kisassa. Keskikasti on todella tasainen ja uskon taistelun olevan auki viimeiseen kisaan asti. Siksi on elintärkeää, että saamme pisteitä säännöllisesti, Szafnauer painotti.

Racing Pointilla on ollut vaikeuksia aika-ajoissa tällä kaudella. Sergio Perez on selvinnyt vain kahdesti viimeiseen aika-ajoon. Lance Stroll puolestaan ei ole päässyt vielä kertaakaan ensimmäisestä aika-ajosta jatkoon.

– Meidän vahvuutemme on ollut kisavauhti, mutta parannettavaa meillä on aika-ajojen suorituskyvyssä.