Porsche oli jo rakentanut ja testannut F1-moottorin – formulahanke kuopattiin sääntösekamelskan vuoksi
Kuva: Getty Images
Autosportin mukaan F1-sarjaan liittymistä kaavaillut Porsche oli suunnitellut tulevaa formula-auton moottoriaan jo niin pitkälle, että sitä oltiin testattu jo käytännössä.
Posche puhui pitkään julkisuudessa mielenkiinnostaan autourheilun kuninkuusluokkaa kohtaan.
Saksalaisvalmistaja odotti innolla vuodeksi 2021 suunniteltuja suuria sääntöuudistuksia, joiden myötä F1-sarjan kustannukset olisivat tulleet alaspäin.
Vaikka sarjaan onkin näillä näkymin tulossa kaikkia talleja koskettava budjettikatto, ei Porsche ollut lopulta tyytyväinen sääntöneuvottelujen suuntaan.
F1-moottorin kehitystyöstä päätettiin luopua kokonaan ainakin toistaiseksi. Porschen LMP1-osaston vetämä hanke oli ollut jo varsin pitkällä ennen loppuaan.
– Vuonna 2017 Formula 1:ltä tuli signaaleja, että säännöt muuttuvat ja energiankeruuta ei olisi enää tarvittu. Porsche oli FIA:n valmistajien komission jäsen ja oli mukana strategianeuvotteluissa, Porschen moottoriurheilujaoston johtaja Fritz Enzinger taustoitti Autosportille.
[readmore from=”porsche”]
– Toisaalta olimme mukana näissä kaikissa työryhmissä. Samalla kaverit kehittivät kuusisylinteristä konetta WEC-sarjaan. Ajattelimme toki, mitä pitäisi muuttaa, jos konetta käytettäisiin Formula 1:ssä.
Enzinger odotti projektin kuivuvan kasaan Porschen vetäydyttyä LMP1-luokasta. Pian Volkswagenin autokonsernin johdolta tulikin kuitenkin yllättävä viesti.
– Vuoden 2017 lopussa saimme konkreettisen määräyksen emoyhtiöltämme kehittää eteenpäin erittäin tehokasta kuusisylinteristä moottoria, vaikka vetäydyimme jo LMP1:stä. Idea ei ollut vain paperilla, vaan kone oli määrä rakentaa ja laittaa testaukseen vuonna 2019, Porsche-pomo valotti.
Hanketta vietiin eteenpäin ja lopulta reilun 20 teknikon ryhmä rakensi voimayksikön valmiiksi ja testasi sitä käytännössä.
– Kone oli valmis ja sitä pyöritettiin testialustalla. Tämän kuusisylinterisen moottorin mahdollinen käyttö oli täysin avoinna. Jos Porsche olisi päättänyt lähteä Formula 1:een vuonna 2021, olisimme tehneet sen tällä tavalla, Enzinger vakuutti.
Lähde: Autosport
LUE MYÖS:
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- F1-kauden päätöskilpailu vaihtumassa – järjestäjille näytettiin vihreää valoa
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi