Kaatosade sekoitti sähköformulakisaa – lopputuloksena värikäs ja tapahtumarikas romuralli – katso kohokohdat Pariisista
Robin Frijns ajoi uransa ensimmäiseen Formula E -sarjan voittoon Pariisissa ajetussa kilpailussa lauantaina. Sateen sekoittamasta kilpailusta muodostui värikäs ja tapahtumarikas mittelö.
Dramaattisessa kilpailussa riitti rytinää, ohituksia ja kärkipaikan vaihteluita lähes koko kisamitan ajan. Lisämausteen ajoon heitti kilpailun aikana iskenyt rankkasade, joka teki ajamisesta katuradalla erittäin liukasta ja haastavaa.
Useampi kuljettaja rysäytti joko ulos tai toisen auton päälle jarrutuksissa, ja keltaisille lipuille oli tarvetta. Kaiken draaman keskellä hienon ohituksen kärkipaikalle aiemmin tehnyt Frijns onnistui pitämään autonsa kurissa ja nuhteessa ja tuomaan sen ruutulipulle ensimmäisenä.
Entinen F1-kuljettaja Pascal Wehrlein menetti paalupaikkansa rengaspaine-rikkomuksen vuoksi. Lopputuloksissa hän oli 10:s.
Felipe Massa oli kiinni palkintopallisijoituksessa, mutta sateen alettua mies spinnasi tippuen lopulta yhdeksänneksi.
Frijnsin kanssa podiumille kiipesivät lopulta Andre Lotterer ja Daniel Abt. Frijns oli kauden kahdeksas voittaja yhtä monessa osakilpailussa.
Frijns nousi voittonsa myötä sarjakärkeen pisteen erolla Lottereriin. Antonio Felix da Costa ja Lucas di Grassi ovat seuraavina 70 pisteen saaliillaan.
Alla oleva kohokohdat-video ei anna lähellekään koko kuvaa kilpailun dramaattisesta luonteesta. Katso pariin minuuttiin tiivistetty kilpailu alta tai tästä.
https://www.youtube.com/watch?v=LQQkSVtdsRs
- Jättimäinen F1-kauppa vireillä – Cadillac-talli vaihtamassa omistajaa?
- Maailmanmestari Kimi Antonelli kieltäytyy ykkösnumerosta – paljasti yllättävän syyn
- Toyota vahvisti jättiuutisen – Kalle Rovanperä ja Ott Tänak palaavat MM-sarjaan!
- George Russellin toiminta johti sakkoihin – Toto Wolff avasi tapahtumia
- Esteban Oconin tilanne kärjistyi – nyt neuvotellaan sopimuksen purkamisesta
- Lehti: Kimi Antonellin maailmanmestaruus toi jättipotin – näin paljon hän tienaa
- Ferrarin sisällä kuohuu – Lewis Hamilton latasi suorat sanat Charles Leclercistä
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – tällainen sopimus on
- Valtteri Bottas joutui rajuun onnettomuuteen – kommentoi nyt tapahtunutta
- Meksikon GP 2026 – F1: Tulokset ja pisteet
- Valtteri Bottakselle 50 lähtöruudun rangaistus Meksikossa
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – tällainen sopimus on
- Kalle Rovanperä ja Sami Pajari testasivat Toyotan uutta ralliautoa – korimalli herättää huomiota
- Lähde: Hyllytetyn F1-kuskin tilanteesta uutta tietoa – taustalla fyysinen yhteenotto tallipomon kanssa
- Ella Häkkinen, 15, päätti ensimmäisen formulakautensa mestarina
- Kimi Antonellista F1-historian nuorin mestari – Valtteri Bottas kiidätettiin jatkotutkimuksiin jättikolarin seurauksena
- F1-faneille hyviä uutisia: Viaplay näyttää kisalähetyksiä maksutta marraskuussa
- Kimi Antonelli sairastui – myös Valtteri Bottas sivuun
- Daniel Ricciardo avautuu F1-uran päättäneestä nöyryytyksestä
- Esteban Oconin tilanne kärjistyi – nyt neuvotellaan sopimuksen purkamisesta