Vasta 18-vuotias Herta sensaatiomaiseen voittoon IndyCarissa – dramaattinen käänne ratkaisi voiton

IndyCar-sarjan Austinin osakilpailussa nähtiin melkoinen yllätysvoittaja, kun vasta 18-vuotias ja kolmatta kilpailuaan sarjassa ajanut Colton Herta ajoi ruutulipulle ensimmäisenä.
Herta ajoi kilpailussa vahvasti, mutta voittoon hänet nosti turva-autotilanne, joka pilasi kisan tuolloisen kärkikolmikon kilpailun.
[readmore from=”indycar”]
Tulokaskuljettaja Felix Rosenqvist kolaroi James Hinchcliffen kanssa, minkä seurauksena kuljettajat kerätiin yhteen nippuun turva-auton taakse. Samalla varikkotie suljettiin, joten vielä pysähdyksiään pantannut kärkikolmikko, startista tuohon hetkeen asti johtanut Will Power, Alexander Rossi ja puolustava mestari Scott Dixon menettivät paikkansa.
Powerin iltapäivä synkkeni entisestään miehen auton jämähtäessä varikkoruutuun. Power keskeytti, Rossi nousi kilpailussa lopulta sijalle yhdeksän ja Dixon sijalle 13.
Turva-auton poistuttua Herta löysi itsensä kilpailun kärjestä viimeisten kierrosten sprinttiajoon. Viime kauden päätöskilpailussa ensidebyyttinsä sarjassa tehnyt toisen polven kilpakuljettaja piti päänsä tyylikkäästi kylmänä ajaen lopulta vastustamattomaan voittoon ennen Josew Newgardenia ja Ryan Hunter-Reayta.
Ykkössijan myötä Hertasta tuli sarjan kaikkien aikojen nuorin voittaja. IndyCar-kausi jatkuu 7. huhtikuuta Barber Motorsport Parkissa.
Katso kilpailun kohokohdat jutun pääkuvana olevalta videolta tai tästä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- McLaren-tähdeltä rehti ja karu tilitys: ”Tein itsestäni pellen”
- Hurjaa draamaa Kanadan GP:ssä: McLaren-kuljettajat kolaroivat kilpailun loppuhetkillä
- Kanadan GP:ssä surullinen hetki: Murmeli jäi Lewis Hamiltonin Ferrarin alle
- Kanadan aika-ajoissa sensaatio: Mercedeksen George Russell paalulle viime hetkillä
- F1-tuomari on hyllytetty Kanadan GP:stä – syynä kommentit Max Verstappenista
- Ferrarin myrsky yltyy: Charles Leclercille hurja kolari Kanadan harjoituksissa
- Vahvistus: Lance Stroll tekee paluun Kanadassa
- F1-sarja matkaa jälleen Pohjois-Amerikkaan – tässä Kanadan GP:n lähetysajat
- Kalle Rovanperä päätti Sardinian rallin kunnialla
- Mersun George Russell voi tehdä yllättävän siirron