Valtteri Bottas jyräsi F1-kauden avauskisan ylivoimaiseen voittoon! – Kimi Räikkönen taisteli pisteet Alfa Romeolle

Valtteri Bottas ajoi Formula 1 -kauden avauskilpailun voittoon Australiassa näytöstyyliin. Bottas johti kisaa startista lähtien eikä antanut muille mahdollisuuksia voittotaistelussa.
Bottaksen takana tallikaveri Lewis Hamilton onnistui pitämään takanaan kolmanneksi ajaneen Max Verstappenin, joka ohitti varikkopysähdyksensä jälkeen tuoreella renkaalla Ferrarin Sebastian Vettelin.
Paalulta kisaan lähtenyt Hamilton ei onnistunut lähdössä parhaalla mahdollisella tavalla, ja Bottas käytti tilanteen hyödyksi. Ensimmäisessä mutkassa suomalainen oli jo tallikaverinsa edellä eikä johtajasta ollut enää sen jälkeen epäselvyyttä.
Bottas pystyi repimään eroa takaa-ajajiin kellottamalla kisan nopeimpia kierroksia toisensa jälkeen. Varikkopysähdyksen jälkeen ero kasvoi nopeasti jo yli 20 sekuntiin. Lisäksi Bottas nappasi itselleen ylimääräisen pisteen kisan nopeimmasta kierroksesta, jonka hän tykitti vielä kilpailun viimeistä edellisellä kierroksella.
Alfa Romeon Kimi Räikkönen pystyi lopussa taistelemaan hyvin keskikastissa yli 40 kierrosta ajetulla rengassetillään kahdeksanneksi. Räikkönen kohensi sijoitustaan kisassa yhdellä pykälällä Romain Grosjeanin varikkosähläyksen ansiosta.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Kalle Rovanperä tuskin voittaa Chilessä
- Kalle Rovanperä tekee komeaa nousua Chilessä
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Onko tässä syy F1-tähden jatkopahvin viivästykseen? – ”Syöttää Toto Wolffille omaa lääkettä”
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Tiesitkö tätä? Tällainen on F1-mekaanikon palkka ja työnkuva
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- McLaren-pomo perusteli tallimääräystä: ”Olen varma, että Oscar on sinut sen kanssa”
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa

- Rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Italian GP:n lähtöjärjestys