Valtteri Bottaksen uhkaaja valmistautuu iskemään: ”En aio suvaita ja sietää sitä, että en kisaa formula ykkösissä 2020”

© Kuva: Getty Images

Mercedeksen juniorikuljettaja Esteban Ocon aikoo ottaa kaiken irti välivuodestaan sarjasta. Nuori ranskalainen aikoo kehittää itseään kulissien takana ollakseen valmis paluuseen 2020.

Ocon menetti paikkansa F1-sarjassa täksi kaudeksi. Suurena lahjakkuutena pidettävä Ocon pestattiin Hopeanuolen vara- ja testikuljettajaksi, mikä luo painetta Valtteri Bottakselle. Mikäli suomalaisen suoritustaso ei miellytä tallijohtoa, voi se nostaa Oconin Lewis Hamiltonin rinnalle.

Ocon aikoo tehdä kaikkensa, että hän on valmis mahdollisen kutsun koittaessa 2020, joko Mersulla tai jossain muussa tallissa.

– En aio suvaita ja sietää sitä, että en kisaa formula ykkösissä 2020. Se olisi massiivinen pettumus. Luotan kuitenkin ympärilläni oleviin ihmisiin sen suhteen, että paluu toteutuu, Ocon toteaa Autosportille.

Ocon kertoo pitävänsä huolen sekä ajo-osaamistaan että fyysisiä valmiuksiaan kauden 2020 ajoja silmällä pitäen.

Pitkänä kuljettajana Ocon on kärsinyt montaa muuta kuljettajaa enemmän sarjan tiukasta painorajasta. Tähän tulleen muutoksen myötä Ocon ei anna enää niin suurta tasoitusta kuin aiemmin.

– Voin valmistautua tulevaisuuteen paremmin, sillä voin mukautua uusiin painorajoihin. Olen valmiimpi kuin aloittaessani Force India -urani 2017.

>>> Osallistu kisaan ja voita Alfa Romeo Racing -tuotepaketti!