Suomalainen lukkojätti Kimi Räikkösen sponsoriksi – näin F1-tähti kommentoi itse
Kuva: Getty Images
Suomalainen älylukkoja valmistava iLOQ ryhtyy Kimi Räikkösen sponsoriksi, Kauppalehti uutisoi. Lukkofirma saa nimensä näkyviin Räikkösen ajohaalarin hihassa.
ILOQ on kasvanut viime vuosina merkittävästi ja yhteistyö Kimi Räikkösen kanssa avaa uusia ovia.
– Kun saamme Kimin brändilähettilääksemme, voimme nostaa iLOQin kokonaan uudelle tasolle, iLOQin markkinointijohtaja Joni Lampinen sanoi tiedotteessa firman tiedotteessa.
[readmore from=”räikkönen kimi”]
Räikkönen kommentoi myös itse yhteistyötään lukkovalmistajan kanssa.
– Jokainen meistä haluaa tuntea olonsa turvalliseksi, oli sitten kyse minusta autossani tai kotona odottavasta perheestä. iLOQin ratkaisut parantavat turvallisuutta. Meillä on iLOQin kanssa samanlaisia tavoitteita, ja kumpikin taho ottaa hallittuja riskejä hienojen asioiden saavuttamiseksi, Räikkönen sanoi tiedotteessa.
Räikkösen sopimus lukkovalmistajan kanssa ei ole ensimmäinen laatuaan. Myös Valtteri Bottas solmi hiljattain sponsorisopimuksen Abloyn kanssa.
Näkyykö suomalaisyritys Mercedeksen F1-autossa? Näin Abloyn toimitusjohtaja kertoo
LUE MYÖS:
- Huippuvireinen Teemu Suninen juhli historiallista voittoa juuri ennen Suomen MM-rallia
- Video: Valtteri Bottaksen kilpailu päättyi liekkeihin – suomalainen ryhtyi itse toimeen
- Oscar Piastri tylytti Carlos Sainzia: ”Yksi typerimmistä asioista, mitä olen koskaan nähnyt”
- Lando Norris jyräsi Unkarissa – hallitsevalle mestarille kauden avausvoitto
- Vahvistus – F1-sarja palaa Malesiaan jo tällä kaudella
- Mestaruuskandidaattien rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Unkarin GP:n lähtöjärjestys
- Karu pettymys – kilpailijan töötti pilasi Tuukka Taposen voittohaaveet Unkarissa
- Latvian Drift Masters 2026: Tulokset
- Paalupaikka! Tuukka Taponen räväytti Unkarissa
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa
- Valtteri Bottas paljastaa: Näin Cadillac reagoi häntä koskeneisiin kohuhuhuihin
- Bernie Ecclestone teki hurjan tarjouksen F1-tallista – Red Bullin vastaus oli tyly
- Latvian Drift Masters 2026: Tulokset
- George Russell: ”Haluan vain autoni olevan samanlainen kuin Kimi Antonellilla”