HS: Raju paljastus! Valtteri Bottas salasi talliltaan hurjan terveysongelman – ”Ahdisti, huimasi ja silmissä sumeni”
Kuva: Getty Images
Valtteri Bottas paljasti Helsingin Sanomille kärsineensä pahasta ylikunnosta neljä vuotta sitten.
Kun F1-sarjaan tuli kaudeksi 2014 tiukkoja rajoituksia autojen painoon, joutuivat kuljettajatkin laihdutuskuureille.
Vaikka Bottaskin oli jo valmiiksi melko solakassa kunnossa, oli kuntoharjoittelua lisättävä ja syömistä kiristettävä yhä niukemmaksi.
Kun kyseinen yhtälö yhdistettiin F1-pilottien armottoman kiireiseen arkeen, alkoi elämäntapa olla jo todella epäterveellisellä tasolla.
[readmore from=”bottas valtteri”]
– Treenaaminen lähti lapasesta. Juoksin ihan älyttömiä määriä. Ja kun siihen lisäsi kaiken muun kuormituksen, matkustamisen ja henkisen stressin, niin paketti oli valmis, Bottas taivasteli HS:n haastattelussa.
– Ylikunnon oireet olivat aika pahat. Ne menivät henkiselle ja fyysiselle puolelle ja kestivät pitkään, suomalainen avasi.
HS: Viime kauden epäonni koetteli Valtteri Bottaksen henkistä kanttia – ”Teki mieli sanoa, että pitäkää tunkkinne, en tule seuraavaan kisaan”
Mercedeksen suomalaistähti kärsi huimaus- ja ahdistuskohtauksista sekä rytmihäiriöistä.
Vaikka nukkuminen ja arjen velvoitteista selviäminen oli vaikeaa, ei Bottas kertonut ongelmistaan kuin lähipiirilleen. Miehen silloinen työnantaja Williams ei tiennyt asiasta.
– Se oli vaikea kausi. Jos olin vaikka haastattelussa tai isossa mediasessiossa, niin minua ahdisti ja huimasi, silmissä sumeni. Eikä kukaan tiedä vieläkään siitä ylikunnosta, nastolalainen kertoi.
Lähde: Helsingin Sanomat (linkki alkuperäiseen juttuun)
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kalle Rovanperän entinen kartanlukija Jonne Halttunen sai huippupestin Toyotalta
- Valtteri Bottas tienaa jälleen miljoonia – katso F1-kuljettajien palkat kaudella 2026
- HS: Harri Rovanperä myönsi rikoksen – syyttäjä vaati vankeusrangaistusta
- Paluuhuhut vellovat – näin kommentoi Christian Horner
- Jyväskylän MM-ralliin hurjia uudistuksia – legendaarisin pätkä jätettiin sivuun
- Toto Wolff kimpaantui vilppiväitteistä – tulinen viesti kilpailijoille
- F1-maailmanmestari Jenson Button siirtyy Aston Martinin riveihin uudessa roolissa
- Ralf Schumacher Ferrarin protestipuheista: ”Heidän pitäisi pitää suunsa kiinni”
- Uusi tieto Kalle Rovanperästä – häipyi vaivihkaa Uudesta-Seelannista
- Tunturirallin tulokset: Elfyn Evans piti kovinta vauhtia – Esapekka Lappi ajoi voittoon
- Tunturirallin tulokset: Elfyn Evans piti kovinta vauhtia – Esapekka Lappi ajoi voittoon
- Barcelonan testit päätökseen – Lewis Hamilton viikon nopein, Valtteri Bottas keräsi arvokkaita kilometrejä
- Valtteri Bottas summasi avaustestit – Cadillac kohtasi karut realiteetit
- Jyväskylän MM-ralliin hurjia uudistuksia – legendaarisin pätkä jätettiin sivuun
- Uusi tieto Kalle Rovanperästä – häipyi vaivihkaa Uudesta-Seelannista
- F1-maailmanmestari Jenson Button siirtyy Aston Martinin riveihin uudessa roolissa
- HS: Harri Rovanperä myönsi rikoksen – syyttäjä vaati vankeusrangaistusta
- Entinen Haas-pomo Günther Steiner houkutteli F1-kuljettajan MotoGP-projektiin
- Ralf Schumacher Ferrarin protestipuheista: ”Heidän pitäisi pitää suunsa kiinni”
- Harmin paikka – Kalle Rovanperän viikonloppu totaalisesti pilalle