Hondalta syytös: Mercedes ja Ferrari taiteilleet sääntöjen harmaalla alueella
Kuva: Getty Images
V6-aikakaudella ongelmissa ollut Honda kokee kilpailijoidensa halun venyttää sääntökirjoja vaikuttaneen eniten moottorimerkkien suuriin tasoeroihin. Japanilaisyritys haluaisi FIA:n tilkitsevän sääntöpykälien harmaat alueet pois laskuista.
Honda liittyi V6-aikakaudelle vuoden muita myöhemmin, eikä se ole onnistunut missään vaiheessa nousemaan Ferrarin ja Mercedeksen uhkaajaksi voimanlähdemarkkinoilla.
Merkin moottoriurheilupomo Masashi Yamamoton mielestä Honda on jatkuvasti takaa-ajomatkalla, koska muut tallit omaavat vuoden enemmän tietotaitoa säännöistä ja niiden venyttämisestä. Tuo heijastuu yhä tähän päivään, vaikka moottorisäännöt otetiin käyttöön jo 2014.
– Koska tulimme F1-sarjaan muiden jälkeen, olemme aina askeleen perässä muita sen suhteen, mitä he tietävät. Siksi Honda haluaakin FIA:n tutkivan ja tiukentavan sääntöjä siten, ettei niiden avulla voitaisi enää kikkailla. Haluamme pois harmaat alueet, Yamamoto toteaa Autosportille.
Tällaisia kikkoja ovat olleet muun muassa ylimääräisen öljyn polttaminen polttomoottorissa (Mercedes) sekä Ferrarin kikkailu akkuteknologiansa suhteen. Kumpikaan talli ei ole joutunut tempuistaan vastuuseen, vaikka FIA on joko myöhemmin tiukentanut tai tarkentanut sääntöjä näitä asioita koskien.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Red Bull -pomo myöntää karun tosiasian – viime vuoden päätös maksaa kovaa hintaa
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- EM-ralli 2026: TV, kisakalenteri, suomalaiset
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Enni Mälkönen lähti ”pakoon” – julkaisi vangitsevia somekuvia
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- IS: Mika Salo jyrähti – F1-sääntöjä on muutettava välittömästi
- Lewis Hamilton paljastaa, mitä Ferrarilla toisteltiin vaikealla kaudella
- Kalle Rovanperän tiimi vaikeuksissa – ”Ei aavistustakaan”
- F1-maailman leuka lohksahti – Kimi Räikköseltä yllätysilmoitus!
- Mika Häkkisen tytär Ella Häkkinen: merkittävä uutinen
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Kalle Rovanperä tarvitsee apua – ”Onko kellään Suomessa?”
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- Podcastissa hulvaton paljastus Kimi Räikkösestä: ”Uhkasivat sotaoikeudella ja vankilalla”
- F1-suosikki paljastaa: Entinen huippukuski ei lopettanut uraansa omasta päätöksestä