Sebastian Vettel pettyi avaustappioonsa uudelle Ferrari-kuskille Schumacherille – ”Ei toivomani alku vuodelle”

Saksalaistähti Sebastian Vettel ei ollut tyytyväinen omiin ajosuorituksiinsa Race of Champions Nations -kilpailussa.
Ferrari-stara otti osaa suosittuun tähtinimien täytteiseen rata-autokilpailuun lauantaina.
Mukana kisassa oli myös saksalaisen tuore työkaveri, Michael Schumacherin 19-vuotias poika Mick Schumacher.
Vaikka Vettelillä onkin nuorta maanmiestään reilusti enemmän kokemusta kilparadoilta, hävisi tähtipilotti Schumacherille sunnuntain soolokierroksella.
Vettel ei antanut itselleen puhtaita papereita kilpasuorituksestaan. Ferrari-kuski vitsaili medialle vuotensa alkaneen häviön myötä täysin väärällä jalalla.
– Meillä on edessämme pitkä vuosi, eikä tämä ollut ehkä toivomani alku sille. Lopussa vain yksi taitaa voida voittaa, joten me kaikki muut taidamme olla hieman pettyneitä. Se on kuitenkin pelin henki, Vettel naureskeli Racefansin haastattelussa.
– Tämä on hauska tapahtuma ja meillä oli todella mukavaa. Upeat kaksi päivää ja loistava yleisö, jolta sai hienosti tukea. Uskon meidän kaikkien nauttineen siitä. Oli mahtava olla täällä, saksalainen hehkutti kilpatapahtumaa.
Lähde: Racefans
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- McLaren-tähdeltä rehti ja karu tilitys: ”Tein itsestäni pellen”
- Hurjaa draamaa Kanadan GP:ssä: McLaren-kuljettajat kolaroivat kilpailun loppuhetkillä
- Kanadan GP:ssä surullinen hetki: Murmeli jäi Lewis Hamiltonin Ferrarin alle
- Kanadan aika-ajoissa sensaatio: Mercedeksen George Russell paalulle viime hetkillä
- F1-tuomari on hyllytetty Kanadan GP:stä – syynä kommentit Max Verstappenista
- Ferrarin myrsky yltyy: Charles Leclercille hurja kolari Kanadan harjoituksissa
- Vahvistus: Lance Stroll tekee paluun Kanadassa
- F1-sarja matkaa jälleen Pohjois-Amerikkaan – tässä Kanadan GP:n lähetysajat
- Kalle Rovanperä päätti Sardinian rallin kunnialla
- Mersun George Russell voi tehdä yllättävän siirron