Fernando Alonso ei halua lyödä lukkoon tulevaisuuden suunnitelmiaan. Espanjalainen antoi kuitenkin pientä vihiä Toyota-jatkostaan WEC-sarjassa.

Alonson nykyinen pesti päättyyk kesäkuussa ajettavaan Le Mansin 24 tunnin kilpailuun. Ennen sitä hänellä riittää kiirettä, sillä kestävyyskilpailuiden lisäksi miestä työllistää myös Indy500-kilpailu.

Viikonloppuna Daytonan 24 tunnin ajossa kilpaileva Alonso kertoo keskittävänsä kaiken tarmonsa tällä hetkellä vuoden ensimmäisen puoliskon kiireisiin. Tulevaisuuden miettiminen tapahtuu vasta sitten.

– Kesäkuuhun asti olen todella kiireinen, mutta sen jälkeen aion tarkastella tilannetta uudestaan. Paljon riippuu miten WEC-kausi päättyy ja miten Indy500-kilpailu sujuu, Alonso toteaa Autosportille.

LIITY MOOTTORIURHEILUN OLOHUONEESEEN!

WEC-kausi jakaantuu kahdelle kalenterivuodelle, joten Le Mansin jälkeen Alonson tulee miettiä sitoutumista toiseen pitkään pestiin.

– WEC on tai ei ole tulevaisuuteni prioriteetti, Alonso totesi ympäripyöreästi.

Alonson tulevaisuudensuunnitelmiin saattaa kuulua Tommi Mäkisen luotsaaman Toyotan WRC-tallin kaluston testaaminen. Myös F1-paluu on mahdollinen, joskin epävarma skenaario.