Eri lajien välinen vertailu on järjellä ajateltuna mahdotonta, mutta se ei silti tarkoita etteikö sitä kannattaisi harrastaa.

On aika arvioida ja antaa kunniaa päättyvän vuoden parhailla moottoriurheilijoille. F1-sarjan ulkopuolellakin riittää sen verran kovia rattimiehiä, ettei tämä lista koostu pelkistä F1-kuskeista.

Autosport ehti julkaisemaan oman listansa ennen meitä, mutta SuomiF1:n toimittaja Juuso Taipale oli laatinut oman listansa valmiiksi ennen brittilehden julkistuksia. Huomioitavaa on se, kuinka paljon listalla on samoja nimiä. Parhaat ovat parhaimpia kaikkien mielestä.

10. Lucas di Grassi, Formula E (2.)

Sähköformuloiden puolustava mestari sai kauteen surkean alun, kun pisteitä ropisi tilille vasta kauden viidennessä osakilpailussa. Sen jälkeen brassin meno äityi kuitenkin perin hurjaksi. Kauden seitsemästä viimeisestä osakilpailusta hän voitti kaksi ollen lisäksi viidesti toinen. Se riitti nostamaan hänet loppupisteissä toiseksi.

Saatuaan autonsa ja itsensä kuntoon oli di Grassi jälleen se nopea ja häikäisevä itsensä, minä moottoriurheilua laajemmin seuraava väki on hänet oppinut tuntemaan. Lisäosaamistaan mies esitteli myös kotimaansa Brasilian Stock Cars -sarjassa, jossa hän napsi muutamia voittoja muuten rikkonaisella kaudella.

9. Alexander Rossi, IndyCar (2.)

Rossista on kehittynyt vain parissa vuodessa yksi parhaista F1-sarjan ulkopuolisista kuljettajista. Tänä vuonna mies murtautui lopullisesti IndyCar-sarjan valioiden joukkoon.

Rossi oli sarjan nopein kuljettaja, mutta muutama typerä virhe omasta ja tallin puolesta tekivät selväksi, ettei mestaruuteen ollut asiaa. Sarjan nopeimman ja jännittävimmän kuljettajan arvonimen Rossi kuitenkin vuodestaan ansaitsee.

8. Scott Dixon, IndyCar (mestari)

Vain formula ykkösiä seuraaville ihmisille voi olla mahdotonta ymmärtää, millaisesta autourheilijasta tässä tapauksessa puhutaan. Uusiseelantilainen Dixon, jenkeille se ”Jäämies”, on tehnyt pitkän, komean ja ennen kaikkea menestyksekkään uran.

Uran viides titteli tuli ennen kaikkea tasaisen suorittamisen päätteeksi, mutta tätä ei pidä ymmärtää etteikö Dixon olisi ollut myös nopea. Sillä sitä hän oli. Näiden kahden asian saumaton yhteenliittäminen tuotti tänäkin vuonna tulosta.

7. Ott Tänak, WRC (3.)

Toyotan täksi kaudeksi riveihinsä hankkima virolainen oli kauden nopein rallikuljettaja, mutta suoritusvarmuudessa riittää vielä hiottavaa. Palikat tulevaisuuden menestykselle ovat kuitenkin erittäin hyvin mallillaan.

Tänakin asenteessa riittää ihailtavaa. Hän ei kumartele ketään, ja yleisön kannalta taktisen ja kylmänviileän analyyttisen pisteidenkeräilyn sijaan hän ajaa vain voitosta. Jos Toyota kestää ensi kaudella paremmin ja mies karsii virheitään entisestään, on tässä sarjan uusi mestari.

 

6. Sebastian Vettel, F1 (2.)

Ferrarin saksalaiskuljettajan muutamat virheet loppukaudesta muistetaan suuren yleisön toimesta paremmin kuin lukuisat huippusuoritukset. Vettel oli tällä kaudella parhaimmillaan maaginen.

On totta, että Vettel teki tällä kaudella liikaa virheitä. Mutta toisaalta, hän pystyi ulosmittaamaan kalustonsa tarjoaman potentiaalin ulos käytännössä joka kerta. Vaikka se suomalaisiin sattuukin, tallikaveri Kimi Räikkönen ei siihen pystynyt. Ja sillä ei ole mitään tekemistä jatkuvalla selityksellä tallin nokkimisjärjestyksestä, johon Räikkösen fanikunta väsyttävän usein vetoaa.

Vettel on parhaimmillaan sarjan paras ja huonoimmillaankin vain tyydyttävä. Joko ensi vuonna Maranellossa juhlitaan mestaruutta? Se ei olisi mikään ihme.

5. Max Verstappen, F1 (4.)

Verstappenin kahtiajakoisesta kaudesta on puhuttu väsyttävän paljon. Kyllä, alkuvuodesta mies oli huono, mutta loppuvuodesta häikäisevä. Verstappenin suuruus ei tule ilmi henkilöille, jotka tuijottavat vain tuloksia.

Hollantilaisen otteet radalla ihastuttavat valtaosaa yleisöstä, vastarannan kiiskien esittäessä toistuvasti jo vanhentuneita argumentteja miehen ajotyylistä. Se, miten paljon miehestä puhutaan, kertoo paljon hänen suosiostaan. Miehen jatkaessa kypsymistään voi hänestä tulla melkoisen kova luu lyötäväksi jo lähivuosina.

4. Jean-Eric Vergne, Formula E (mestari)

Ranskalaisen kasvaminen F1-hylkiöstä yhdeksi parhaimmista kuninkuusluokan ulkopuolisista kuljettajista on kunnioitettava suoritus. Vergne on löytänyt itsensä ja sitä kautta vauhdin, jota häneltä odotettiin F1-ympyröissäkin.

Vergnen ajo päättyneellä sähköformulakaudella oli ihailtavaa katsottavaa. Miehen työkalupakista löytyi kaikkea: nopeutta, varmuutta. taktista pelisilmää ja juuri oikeaoppista härskiyttä. Formula E sai hänestä ansaitun mestarin.

3. Sebastien Ogier, WRC (mestari)

Sebastien Ogier on hallinnut MM-ralleja vuodesta 2013, mutta tätä kautta ei voinut missään tapauksessa kutsua tylsäksi. Ranskalaisen tänä vuonna nappaama titteli on miehen kovan meriittilistan kirkkain saavutus.

M-Sportin Ford ei ollut sarjan paras auto ja Ogier ei ollut ultimaattisesti sarjan nopein kuljettaja. Siitä huolimatta hän ajoi kuljettajien maailmanmestariksi.

Nopea Ogier edelleen oli, mutta suurin vahvuus oli tasaisuus. Rallissa kilpailuja ei voiteta ajamalla lappu lattiassa, vaan viisaasti päätä käyttäen. Ogier tietää tämän viisauden, ja lopussa kiitos seisoi. Suuri mestari on tittelinsä ansainnut.

2. Marc Marquez, MotoGP (mestari)

Marc Marquez on nyt ajanut kuusi kautta MotoGP-luokassa. Mestaruuden hän on napannut viidesti. Saamme seurata lajin kenties suurimmaksi kuljettajaksi kehittyvän kuljettajan upeaa uraa.

Vasta 25-vuotias espanjalainen pystyy pitämään muita kuljettajia parhaimmillaan pilkkanaan. Kun MotoGP:n kuljettajakavalkadi on laajassa mittakuvassa kovempi kuin kenties koskaan, kertoo se paljon Marquezin taidoista.

Tällä hetkellä vain taivas on rajana tälle miehelle.

1. Lewis Hamilton, F1 (mestari)

Viidennen maailmanmestaruutensa napannut Lewis Hamilton oli vahvempi kuin kertaakaan aiemmin urallaan. Britti on kasvanut vuosi vuodelta yhä täydellisemmäksi ja täydellisemmäksi.

Päättyneellä kaudella Hamilton joutui taistelemaan jo tosissaan mestaruudesta Ferrarin pystyttyä ensimmäistä kertaa nousemaan todelliseksi Mercedeksen uhkaajaksi. Mutta kun italialaistalli ja Vettel haparoivat, käytti Hamilton tilaisuutensa hyödykseen. Lopulta piste-ero venähti niin suureksi, etteivät tilastot tee tälle kaudelle oikeutta.

Hamiltonin suuruus tiivistyy oikeastaan tässä tekstissä.

Näkökulma: Lewis Hamilton matkalla kaikkien aikojen suurimmaksi: ”Vaikea keksiä tapoja, joilla Hamiltonin täytyy enää suuruutensa osoittaa”