F1-sarjassa taistellaan tiukasti niin radalla kuin kulisseissakin. Politikointi ja kädenvääntö on aina ollut osa sarjan lumoa.

Formula ykkösten siirryttyä Bernie Ecclestonen jälkeiseen aikaan on aika katsoa, ketkä ovat nykyisen ajanjakson voimahahmot. Nämä henkilöt ovat tärkeimpiä pelinappuloita sarjan tulevaisuuden kannalta.

Joulukalenterin aiemmat luukut listauksine ja muine jouluaiheisine teemoineen voit aukoa täältä.

#10 Lewis Hamilton (kuljettaja)

Hamilton on tällä hetkellä sarjan paras kuljettaja, mutta sen lisäksi painoarvoa miehelle luo hänen aktiivisuutensa sosiaalisessa mediassa.

Brittikuski tekee omalla toiminnallaan lajia tunnetuksi sellaisessa kohdeyleisössä, joita F1 ja moottoriurheilu ei muuten kiinnostaisi. F1 myös tietää tämän, ja Hamilton toimiikin formulasirkuksen keulakuvana.

#9 Maurizio Arrivabene (Ferrarin tallipäällikkö)

Sarjan suurimman ja legendaarisimman tiimin tallipäällikkö johtaa organisaatiota, joka ei tyydy mihinkään muuhun kun voittoon.

Italialaistalli on kova peluri poliittisissa kädenväännöissä, ja myös kokenut kehäkettu Arrivabene taitaa tämän taiteenlajin. Samalla hän yrittää saada koko tallin vetämään yhtä köyttä taistossa Mercedestä vastaan. Ei mikään helpoin pesti.

#8 Charlie Whiting (Kilpailutoimenjohtaja)

Ratatapahtumien ollessa käynnissä Whiting on pomo. Vaikka kuljettajien touhuja seuraakin vaihtuva tuomaristo, on Whiting aina se, kehen kuljettajat vetoavat vääryyttä kokiessaan.

Whitingin tehtävä on kaikkea muuta kuin helppo, sillä lokaa tulee niskaan, päättipä hän mitä tahansa. F1-sarjalle hän on tietotaitonsa ja sovittelevan luonteensa ansiosta kuitenkin erittäin arvokas.

#7 Dietrich Mateschitz (Red Bullin omistaja)

F1-sarjan kärkitalleihin kuuluva Red Bull eroaa kilpailijoistaan siinä, että se on suuri ilman automerkin tukea. Taloudellisena selkärankana toimii sen sijaan moottoriurheilua rakastava, energiajuomia myyvä mies.

Red Bullilla on monta rautaa tulessa formuloiden suhteen. Se rahoittaa kahta tallia ja yhtä osakilpailua, minkä lisäksi merkin PR-koneisto jauhaa F1-sarjalle paljon hyvää. Mateschitz tietää tämän, käyttäen näitä pelinappuloita hyväkseen poliittisissa mittelöissä.

Hän on uhkaillut pariinkin otteeseen vetävänsä F1-projekteiltaan johodn seinästä, mikäli hän ei saa haluamaansa. Jostietty raja ylitetään, voi mies sen hyvinkin tehdä.

#6 Dieter Zetsche (Daimlerin ja Mercedeksen johtaja)

Hopeanuolen vuonna 2010 tapahtuneen F1-paluun puuhamies, joka rakastaa formula ykkösiä. Niin kauan kun hän on Mercedeksen ja Daimlerin johdossa, on F1-projekti turvattu. Mutta yritysmaailmassa voi aina sattua ja tapahtua.

Mercedeksen nousu sarjan mahtitalliksi on vaatinut suuria investointeja, ja Zetsche muistaa tämän. Mersu on antanut sarjalle paljon, joten hän pitää huolen, että suursatsaukset myös tuovat vastinetta rahoille.

#5 Louis C Camilleri (Ferrarin toimitusjohtaja)

Kesällä menehtynyt entinen pääjohtaja Sergio Marchionne olisi ollut tällä listalla korkeammalla, hänen ansioitaan ei kukaan voi kiistää. Sen sijaan uusi johtaja Louis C. Camilleri on vielä katsomaton kortti.

Ferrarin johtaminen nostaa henkilön takuuvarmasti tällaiselle listalle. Camilleri saa johdettavakseen organisaation, joka on kenties jopa F1-sarjaa itseään suurempi. Se on hurja neuvottelu- ja kiristysvaltti.

Tulevat vuodet näyttävät, miten Camilleri valtaansa käyttää. Marchionne ei pelännyt asettua napit vastakkain muiden päättäjien kanssa tavoitellessaan Ferrarin etua. Onko Camilleri yhtä kova luu?

#4 Sean Bratches (F1-sarjan taloudellisten asioiden pomo)

Jotain sarjan entisen johtajan Bernie Ecclestonen vallasta kertoi se, että hänen työnkuvansa jaettiin kolmen henkilön kesken vallanvaihdon yhteydessä. Bratches sai vastuulleen sarjan talousasiat.

Vaikka F1 on yksi maailman suurimmista urheilutuotteista, oli talousajattelu paikoin antiikkisen vanhaa tai täysin retuperällä. Tällä alalla meritoituneen Bratchesin on syytä kääriä hihat ja alkaa kampeamaan sarjaa takaisin myös taloudelliseksi jättiläiseksi.

Muutos työ on hidasta, mutta askeleita oikeaan suuntaan on otettu. Bratchesin työstä on paljon kiinni se, miten uudet fanit saadaan houkuteltua sarjan faneiksi.

#3 Ross Brawn (Kilpailullisten asioiden johtaja)

Brawn yrittää rakentaa F1:stä parempaa tuotetta ratatapahtumien osalta. Meriitit miehellä ovat ainakin kunnossa.

Menestyksentäyteiset vuodet lukuisten tallien johdossa puhuvat omaa kieltään hänen kyvyistään. F1-sarjan sääntönikkareille hänen saamisensa toiselle puolelle pöytää, vieläpä johtoasemaan, on suuri voitto.

Moni Brawnin tavoite kuulostaa paperilla hyvältä, mutta saako hän taivuteltua kaikki tavoitteisiinsa?

#2 Chase Carey (F1-sarjan toimitusjohtaja)

F1-sarjan johtohahmoista vaikutusvaltaisin. Kuherruskuukausi on ohi, nyt hänen täytyy ryhtyä konkreettisiin toimiin sarjan kurssin kääntämisestä takaisin huippuunsa.

Carey on tuonut sarjan johtoon uudenlaista ajattelutapaa, jossa yhdistyy sekä huippu-urheilu että show. Kasvua pitää tapahtua kaikilla osa-alueilla, ja Carey tekee kaikkensa, jotta tämä toteutuisi.

Sarjan johdossa paineet ovat valtavat, ja kritiikkiä sataa niskaan joka suunnasta. Carey tulee tuskin koskaan saamaan sekä kaikkia faneja, talleja että sponsoreita tyytyväiseksi samaan aikaan.

#1 Jean Todt (FIA:n puheenjohtaja)

Autourheilun kattojärjestön puheenjohtaja omaa paljon valtaa myös maailman suurimmassa autourheilusarjassa. Varsinkin näinä päivinä.

FIA on vastuussa F1-sarjan järjestämisestä ja tulevaisuuden sääntöjen laatimisesta. Kaikkien hakiessa omaa etuaan on FIA:n toimittava päättäväisesti, mutta samalla mahdollisimman tasapuolisesti. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta entisenä tallipomona Todt on neuvottelupöydissä FIA:lle arvokas lisävara.

Todt on meritoitunut puheenjohtajakaudellaan kahden asian suhteen: hän on vannoutunut liikenneturvallisuuden puolestapuhuja, minkä lisäksi myös tulevaisuuden teknologia kiinnostaa häntä. Tästä syystä hän tarjoaakin kovan kädenvääntövastuksen sarjan voimanlähteistä puhuttaessa.