Nimikiistalle ei enää tarvetta – Red Bull jatkaa silti yhteistyötä F1-sarjan luottosponsorin kanssa

F1-talli Red Bull ja sveitsiläinen kellonvalmistaja TAG Heuer ovat solmineet uuden kolmevuotisen yhteistyösopimuksen. Uusi kontrahti solmitaan uudenlaidessa tilanteessa, sillä Red Bullin ei tarvitse enää piilotella moottoreidensa nimeä.
Tallin ja Renaultin ajauduttua tukkanuottasille vuonna 2015 yhtesityö saatiin jatkumaan vain sillä perustein, ettei Renaultin nimi näkynyt tallin virallisessa nimessä tai autoissa. Moottorimerkiksi merkattiin TAG Heuer, vaikka kellofirmalla ei ollut mitään tekemistä voimanlähteen kanssa.
Ensi kaudeksi Red Bull vaihtaa Hondaan, joten ohdakkeinen Renault-liitto ja sen aiheuttama nimirasite päättyy. Yhteistyö kellomerkin ja tallin välillä jatkuu kuitenkin tiiviinä uuden sopimuksen myötä kauteen 2021 saakka.
TAG Heuerin nimi liitetään oleellisesti formula ykkösiin. Merkki on ollut näkyvä osa formulasirkusta jo 1970-luvun alusta lähtien. Ennen Red Bullia se toimi niin Ferrarin kuin McLareninkin yhteistyökumppanina.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kalle Rovanperä tuskin voittaa Chilessä
- Kalle Rovanperä tekee komeaa nousua Chilessä
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Onko tässä syy F1-tähden jatkopahvin viivästykseen? – ”Syöttää Toto Wolffille omaa lääkettä”
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Tiesitkö tätä? Tällainen on F1-mekaanikon palkka ja työnkuva
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- McLaren-pomo perusteli tallimääräystä: ”Olen varma, että Oscar on sinut sen kanssa”
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa

- Tuukka Taposella tekemätön paikka F3-luokan päätöskilpailussa
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Italian GP:n lähtöjärjestys
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos