Fernando Alonso sittenkin F1-auton rattiin? Tulokaskuljettaja valmis väistymään
Kuva: Getty Images
F1-sarjan ensi kaudeksi jättävä Fernando Alonso on edelleen tervetullut auttamaan ja jopa ajamaan McLarenia ensi vuonna. Jopa tallin kuljettaja on valmis väistymään espanjalaisen tieltä.
Brittitalli lähtee ensi kauteen kokonaan uudella kuskikaksikolla, kun sekä Alonso että Stoffel Vandoorne lähtivät omille teilleen. Carlos Sainz ja Lando Norris joutuvat paitsi opettelemaan uusia asioita, myös olemaan vastuussa auton kehittämisestä.
Tässä asiassa Alonson apu ollaan ottamassa avosylin vastaan. Jo aiemmin tallipomo Zak Brown kertoi ottavansa Alonson mahdollisen testin avosylin vastaan. Myös tulokaskuljettaja Lando Norris on samoilla linjoilla.
– Hänen tietotaitonsa on arvokasta. Hän tietää, millainen auto on ollut viime vuodet, joten hän huomaisi uudesta autosta ehkä sellaisia asioita, mitä me emme. En tiedä mitä hän tulee tekemään, mutta hän on edelleen osa McLaren-perhettä. Päätös on hänen, Norris toteaa Autosportille.
Tulokaskuljettajana Norris esittää jopa rohkean lupauksen.
– Totta kai haluaisin testata niin paljon kuin mahdollista, mutta jos asiasta päätetään ja Fernandon roolin katsotaan olevan hyväksi, olen valmis luovuttamaan autoni hänelle.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Red Bull -pomo myöntää karun tosiasian – viime vuoden päätös maksaa kovaa hintaa
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- EM-ralli 2026: TV, kisakalenteri, suomalaiset
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Enni Mälkönen lähti ”pakoon” – julkaisi vangitsevia somekuvia
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- IS: Mika Salo jyrähti – F1-sääntöjä on muutettava välittömästi
- Lewis Hamilton paljastaa, mitä Ferrarilla toisteltiin vaikealla kaudella
- Kalle Rovanperän tiimi vaikeuksissa – ”Ei aavistustakaan”
- F1-maailman leuka lohksahti – Kimi Räikköseltä yllätysilmoitus!
- Mika Häkkisen tytär Ella Häkkinen: merkittävä uutinen
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Kalle Rovanperä tarvitsee apua – ”Onko kellään Suomessa?”
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Janni Hussi astui esiin – merkittävä paljastus tilanteestaan
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- Podcastissa hulvaton paljastus Kimi Räikkösestä: ”Uhkasivat sotaoikeudella ja vankilalla”