Hondalla suuria suunnitelmia F1-moottorin turboahtimelle – julkisti merkittävän sopimuksen

Honda kaavailee F1-autojen moottorin turboahtimen kehitystyönsä viemistä uudelle tasolle yhteistyökumppaninsa teknologiayhtiö IHI:n kanssa.
Japanilaisvalmistaja on tehnyt työskennellyt yhdessä IHI:n kanssa F1-tekniikan parissa jo vuodesta 2015 lähtien, mutta yhteistyö kirjataan paperille vasta nyt.
Ratkaisun tarkoituksena on viedä yritysten yhteistyötä entistä tiiviimpään suuntaan F1-Hondan voimayksikön suorituskyvyn tehostamiseksi.
Kehitystä kaivataan erityisesti turbon toiminnan osalta Hondan valmistautuessa palvelemaan uutta asiakastalliaan Red Bullia ensi vuonna.
Kaksivuotisen yhteistyön sopimuksen ensimmäiset tuotokset nähdään heti kauden 2019 alussa Hondan moottorin osina.
– Tämän uuden teknisen yhteistyön kautta tavoitteenamme on toimittaa Hondan voimayksikkö, joka tarjoaa parasta mahdollista suorituskykyä tehostetun turboahtimen kehityksen myötä, IHI:n edustaja Yoshinori Kawasaki kertoi Motorsportille.
– Toivomme Hondan voimayksikön esittelevän samanlaista suorituskykyä, joka sykähdytti moottoriurhelufaneja jo 80- ja 90-luvuilla, teknologiapomo toivoi.
Lähde: Motorsport
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Ferrari-pomo Lewis Hamiltonista: ”Liioittelee ongelmiaan”
- Huhupuheet romukoppaan – Max Verstappenilta selkeä viesti Mercedeksen suuntaan
- Muistatko Kimi Räikkösen kaikkien aikojen avauskierroksen? Tuttu vauhtivuoristorata hamuaa takaisin F1-kalenteriin
- Entinen tallipäällikkö latasi kovan arvion Lewis Hamiltonista
- Lähteet: Sergio Perez palaa F1-sarjaan
- Red Bull kriisissä? – henkilöstöä uhkaa luikkia muualle
- Ferrarilla suunnitteilla hyvin rohkea ratkaisu
- Taas uusi tallikaveriehdokas Valtteri Bottakselle
- Entinen Ferrari-kuski haluaa Lewis Hamiltonin ulos
- Franco Colapinto saa vielä armoa
- Muistatko Kimi Räikkösen kaikkien aikojen avauskierroksen? Tuttu vauhtivuoristorata hamuaa takaisin F1-kalenteriin
- Entinen tallipäällikkö latasi kovan arvion Lewis Hamiltonista
- Huhupuheet romukoppaan – Max Verstappenilta selkeä viesti Mercedeksen suuntaan
- Ferrari-pomo Lewis Hamiltonista: ”Liioittelee ongelmiaan”