F1-sarja hassutteli Kimi Räikkösen uran lyhyimmällä GP:llä – vain parikymmentä metriä

Kimi Räikkösen pitkä ja komea ura on kattanut kaikenlaisia lopputuloksia. Voittojen lisäksi suomalainen on joutunut myös kokemaan karvaita ja nopeita pettymyksiä.
Maanantain masentavuuden kunniaksi F1-sarja päätti hassutella viikonpäivistä ensimmäisellä Räikkösen kauden 2003 Espanjan GP:n suorituksella. Tuo kisa muistetaan Räikkösen uran lyhyimpänä.
MM-sarjaa upeasti alkukaudesta johtanut McLarenin suomalaistähti teki Barcelonan radalla harmittavan virheen aika-ajokierrokseellaan. Tuolloin voimassa oli systeemi, jossa lähtöruudut ratkaistiin vain yhden kierroksen suorituskella, joten virheen seuraus oli armoton.
Ohittaminen oli myös tuolloin äärimmäisen haastavaa, joten Räikkösen täytyi ladata kaikki kilpailun lähtöön, jotta Michael Schumacher ja kumppanit eivät pääsisi hyötymään liikaa suomalaisen virheestä.
Lähtövalojen sammuessa Räikkönen ampaisi viimeisestä lähtöruudusta upeasti liikkeelle, mutta edellä Jaguarin Antonio Pizzonia sammutti autonsa. Minardin Justin Wilson onnistui väistämään eteensä jämähtäneen Ison Kissan hiuksenhienosti, mutta oman väistöliikkeensä suorittanut Räikkönen ei ollut yhtä onnekas.
Kauden päätteeksi saksalainen vei tittelin kahden pisteen erolla, joten lähtökolarissa riittää jossiteltavaa.
Räikkönen rysäytti autonsa voimalla eteensä ilmestyneeseen Jaguariin. Edessä oli harmittava keskeytys, vain parinkymmenen metrin ajon jälkeen.
Katkerasti Schumacher voitti kilpailun, kaventaen eron Räikköseen vain neljään pisteeseen. Kauden päätteeksi saksalainen vei tittelin kahden pisteen erolla, joten lähtökolarissa riittää jossiteltavaa. Mitä jos Räikkönen olisi kiidättänyt McLareninsa pisteille?
Räikkösen 291 GP-starttia ovat tarjonneet myös muutamia muita lyhyitä kilpailuja.
Tilastoissa suomalaiselle starttimerkintöjä on voitu antaa myös 293, mutta tuohon lukemaan on otettu huomioon USA:n GP 2005 sekä Malesian GP 2017.
Ensiksi mainittu on yksi F1-sarjan surkuhupaisimmista, sillä kaikki Michelin-renkaiset autot vetäytyivät kilpailusta lämmittelykierroksen jälkeen. Malesiassa viime vuonna Räikkönen ei päässyt puolestaan edes matkaan auton voimanlähteeseen iskeneen vian seurauksena.
2001 Malesiassa, Räikkösen toisessa kisassa vetoakseli napsahti poikki lähtökiihdytyksessä. Tuolloin hän pääsi kuitenkin rullaamaan pidemmän matkan kuin Barcelonassa 2003.
Katso video rysäytyksestä alta tai tästä.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Kalle Rovanperä tuskin voittaa Chilessä
- Kalle Rovanperä tekee komeaa nousua Chilessä
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Onko tässä syy F1-tähden jatkopahvin viivästykseen? – ”Syöttää Toto Wolffille omaa lääkettä”
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Tiesitkö tätä? Tällainen on F1-mekaanikon palkka ja työnkuva
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- McLaren-pomo perusteli tallimääräystä: ”Olen varma, että Oscar on sinut sen kanssa”
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa
- Tiesitkö tätä? Tällainen on F1-mekaanikon palkka ja työnkuva
- Onko tässä syy F1-tähden jatkopahvin viivästykseen? – ”Syöttää Toto Wolffille omaa lääkettä”
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- McLaren-pomo perusteli tallimääräystä: ”Olen varma, että Oscar on sinut sen kanssa”
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- Kalle Rovanperä tekee komeaa nousua Chilessä
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos
- Rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Italian GP:n lähtöjärjestys