Valtteri Bottas myönsi yllättyneensä ”hämmentävästä” Mercedeksen kohuratkaisusta
Kuva: Getty Images
Mercedeksen F1-tallin suomalaiskuski Valtteri Bottas paljasti Venäjän GP:n tallimääräyksen yllättäneen hänet täysin.
Bottas joutui luovuttamaan selvän voittoasemansa tallitoverilleen Lewis Hamiltonille viime sunnuntaina kilpailun lopussa.
Vaikka suomalaiskuski viittasikin Sotshin kisan jälkeisessä haastattelussa ymmärtäneensä tallinsa motiivit ratkaisulle, myönsi hän nyt käskyn hämmentäneen aluksi suuresti.
– Jep, se oli hieman hämmentävää. Se ei ollut mitään, mitä olimme suunnitelleet. Emme olisi koskaan osannut sellaista tapahtuvan ja sain käskyn todella äkillisesti. En todellakaan odottanut sitä ja siksi se oli hieman hämmentävää, Bottas sanoi Motorsportille.
Nastolalaiskuljettaja oli valmistautumassa kisaa johtaneen Max Verstappenin kimppuun hyökkäämiseen juuri samalla hetkellä, kun varikkoseinältä kantautui tallijohdon määräys päästää Hamilton ohi.
– Olin pääsemässä lähemmäs ja suunnittelin ohitusta kahta kierrosta myöhemmin. Olin lähempänä ja lähempänä. Yhtäkkiä sain käskyn siirtyä sivuun Lewiksen tieltä. Se oli hämmentävää, suomalainen kertasi.
Lähde: Motorsport
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Paljastus: Max Verstappen oli eri mieltä Red Bullin kuskiruletin suhteen
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Osakilpailut – Formula 1
- Formula 1 – televisiointi
- Formula 1 – kausi 2026
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Yllätysuutinen! Täysin uusi kuljettaja rallin MM-sarjaan
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen