Ferrarin ex-tekniikkapomo kritisoi Sebastian Vettelin kyvyttömyyttä hyödyntää merkittävää etuaan – ”Se on sääli”
Kuva: Getty Images
Entinen Ferrarin tekninen johtaja Ross Brawn harmitteli Sebastian Vettelin vaikeuksia saada nähtyä enempää irti aiempaa kilpailukykyisemmästä autostaan.
Ferrarin suorituskyky on ollut tänä vuonna selvästi aiempaa vakuuttavampaa. Italialaiset ovat ryöstäneet voittoja Mercedeksen nenän edestä päihittäen kilpailijansa usein huimalla suoravauhdillaan.
Kyseisestä edusta huolimatta talli on jo käytännössä hävinnyt sekä valmistajien että kuljettajien mestaruudet saksalaisille arkkivihollisilleen. Vettel on päävastustajaansa Lewis Hamiltonia kymmeniä pisteitä jäljessä kauden lopun häämöttäessä.
Vaikka mestaruus ei ratkennut vielä viime viikonloppuna Yhdysvalloissa, olisi Vettelin voitettava kaikki jäljellä olevat kolme kisaa säilyttääkseen edes pienen sauman mestaruuteen.
Brawnin mukaan Ferrarin suorituskykyinen SF71H-kilpuri ei ole päässyt näyttämään kaikkea kapasiteettiaan saksalaistähden käsissä.
Nykyisin F1-sarjan johtoportaassa toimivan brittikonkarin mielestä Ferrarin mestaruushaasto ei kaatunut autoon vaan Vettelin omiin virheisiinsä.
– Se on sääli, sillä tällä vuonna Maranello on onnistunut tarjoamaan hänelle todella kilpailukykyisen auton heti kauden alusta lähtien, Brawn latasi ESPN:n haastattelussa.
Formulapomo jakoi kuitenkin tunnustusta pätevän kilpakoneen loihtineelle tallille.
– Mercedes ei ole ikinä kohdannut näin pahaa vastusta hybridiaikakauden alun jälkeen. He eivät ole koskaan joutuneet puskemaan kehitystään eteenpäin samaan malliin. Siitä voidaan kiittää kaikkia miehiä ja naisia, jotka työskentelevät Ferrarilla. Kuskeja toki myös, Brawn suitsutti.
Lähde: ESPN
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Saksan Drift Masters 2026: Tulokset
- Epäonni jatkuu – Lauri Heinonen sivuun Saksan Drift Mastersista
- FIA poisti rajoitukset – Venäjä saa palata F1:een ja MM-ralliin
- Lähde: F1:ssä muhii jättisopimus – Williams ei halua luopua tähdestään
- Valtteri Bottaksen pomo sai kenkää – korvaaja nimetty
- Hollannin GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- SM-ralli Kitee 2026: Tulokset
- Suomen MM-ralli keräsi jälleen valtavan yleisön
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Epäonni jatkuu – Lauri Heinonen sivuun Saksan Drift Mastersista
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Hurja siirtohuhu F1:ssä – Sergio Perez pois Cadillacilta?
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- SM-ralli Kitee 2026: Tulokset
- Saksan Drift Masters 2026: Tulokset
- Lähde: F1:ssä muhii jättisopimus – Williams ei halua luopua tähdestään
- FIA poisti rajoitukset – Venäjä saa palata F1:een ja MM-ralliin