Väite: Ahdistelusyyte vaikutti Kimi Räikkösen jatkohaaveisiin – menehtynyt Ferrari-pomo teki valitettavat johtopäätökset
Kuva: Getty Images
Heinäkuussa menehtyneen Ferrarin pääjohtajan Sergio Marchionnen väitetyt teot ennen hänen kuolemaansa ovat pahaa kuultavaa Kimi Räikköselle. Hänen väitetään päättäneen tallin ja suomalaiskuskin teiden erkanemisesta.
Auto Bildin tietojen mukaan Marchionne olisi ollut halukas korvaamaan Räikkösen Charles Leclercillä jo kesken tämän kauden (uutinen). Menehtyminen ja Ferrarin F1-tallin johtohahmojen vahva kanta Räikkösen puolesta pelastivat kuitenkin suomalaisen jatkon tallissa.
Viikonloppuna julki tuotiin huhuja, joiden mukaan Marchionne oli solminut Leclercin kanssa sopimuksen monacolaisen siirtymisestä italialaistalliin ensi kaudeksi. Yhtenä syynä oli Räikkösen tuonhetkinen vire, myös suomalaisen ympärillä vellonut kohu.
Kanadalainen tarjoilijatar nousi julkisuuteen väittäessään Räikkösen ahdistelleen häntä parin vuoden takaisen Kanadan GP -viikonlopun yhteydessä. Räikkönen taustajoukkoineen kiisti väitteet, kertoen ryhtyvänsä oikeustoimiin.
Marchionne puolusti kuljettajaansa julkisesti, mutta Auto Bildin mukaan kohu sai voimakastahtoisen johtajan varmistumaan kuljettajanvaihdoksen tarpeellisuudesta.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ferrari säväytti Miamissa – Mercedes vaisu, Aston Martin jumissa varikolla
- Valtteri Bottakselta hurja paljastus sairaudestaan: ”Olin kuin huumeaddikti”
- F1-pomo uhkasi sabotoida Valtteri Bottaksen uraa – suomalaisen vastaus ei jätä kylmäksi
- FIA jakoi selvän viestin uusista moottorisäännöistä: ”Emme voi olla autoteollisuuden panttivankeja”
- Cadillac erikoisvärityksellä ensimmäiseen kotikilpailuunsa
- Heikki Kovalainen jakoi pysäyttävän kuvan F1-vuosiltaan
- Red Bullilta merkittävä muutos jo Miamiin
- Jenkkikuski muistelee F1-mahdollisuuttaan – kertoo olleensa Kimi Räikköstä nopeampi
- Kanadan GP 2026 – F1: Aikataulu, tv, kuskit, tulokset
- David Coulthardilta tyly arvio Aston Martinista – nosti esiin ison mokan
- Kanarian MM-rallin tulokset – Sami Pajarille jälleen huippusijoitus
- F1-pomo uhkasi sabotoida Valtteri Bottaksen uraa – suomalaisen vastaus ei jätä kylmäksi
- Jenkkikuski muistelee F1-mahdollisuuttaan – kertoo olleensa Kimi Räikköstä nopeampi
- Juha Kankkunen jyrähti tähtikuskille – IL: ”Hänen täytyy miettiä”
- FIA jakoi selvän viestin uusista moottorisäännöistä: ”Emme voi olla autoteollisuuden panttivankeja”
- Heikki Kovalainen jakoi pysäyttävän kuvan F1-vuosiltaan
- Romahdus – Sami Pajari latasi suorat sanat!