Schumacherit ilmiliekeissä! Michael Schumacherin veljenpoika vei pikkuformuloiden tulokkaiden mestaruuden

Ralf Schumacherin poika David Schumacher varmisti ADAC Formula 4 -sarjan tulokkaiden mestaruuden Hockenheimissa viime sunnuntaina.
Hockenheimin kisaviikonloppu oli miltei täydellinen formulalegenda Michael Schumacherin veljen johtamalle US Racing -tallille. Jo viime viikolla kuljettajien mestaruuden varmistanut talli iski Saksassa kiinni vielä tulokkaiden ja tallienkin MM-titteleihin.
Nuorelle Schumacherille urotyö oli melkoinen, kun otetaan huomioon haastajilta tullut tiukka paine ja jo viikonlopun kolmannen kisan ensimmäisellä kierroksella sattunut rengasrikko.
Tulokkaiden mestaruus ratkesi lopulta saksalaislupauksen eduksi 31 pisteellä.
– Ajattelin mestaruutta koko kisan ajan. Tulokkaiden mestaruuden voittaminen oli tavoitteeni heti vuoden alusta lähtien ja nyt olen saavuttanut sen. Olen tietenkin todella innoissani. En uskonut tehneeni tarpeeksi, Schumacher hehkutti Formula 4:n verkkosivujen haastattelussa.
Schumacherien nouseva kuskisukupolvi esiintyi edukseen myös toisaalla. F3-sarjan Prema Powerteamin riveissä ajava Michael Schumacherin poika Mick Schumacher nappasi jo neljännen voittonsa putkeen Itävallassa lauantaina.
Lähteet: Adac-motorsport.de, Checkered Flag
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- McLaren-tähdeltä rehti ja karu tilitys: ”Tein itsestäni pellen”
- Hurjaa draamaa Kanadan GP:ssä: McLaren-kuljettajat kolaroivat kilpailun loppuhetkillä
- Kanadan GP:ssä surullinen hetki: Murmeli jäi Lewis Hamiltonin Ferrarin alle
- Kanadan aika-ajoissa sensaatio: Mercedeksen George Russell paalulle viime hetkillä
- F1-tuomari on hyllytetty Kanadan GP:stä – syynä kommentit Max Verstappenista
- Ferrarin myrsky yltyy: Charles Leclercille hurja kolari Kanadan harjoituksissa
- Vahvistus: Lance Stroll tekee paluun Kanadassa
- F1-sarja matkaa jälleen Pohjois-Amerikkaan – tässä Kanadan GP:n lähetysajat
- Kalle Rovanperä päätti Sardinian rallin kunnialla
- Mersun George Russell voi tehdä yllättävän siirron