Red Bullille siirtyvä F1-kuski paljasti Hondan kunnianhimoisen tavoitteen
Kuva: Getty Images
Toro Rossolta ensi vuonna emotalli Red Bullin rattiin vaihtava Pierre Gasly kertoi Hondan tavoitteen olevan kaudella 2019 voitoista taisteleminen.
Vaikka japanilaisvalmistaja vakuuttikin koko varikkoa alkukauden suorituskyvyllään, on sen voimayksiköstä puristettu vuoden edetessä odotetusti varsin vaatimattomia tuloksia.
Red Bullilla kuitenkin uskotaan Hondan nousuun F1-sarjan huipulle. Japanilaisvalmistajalla on useita tavoitteita, jotka käyvät vuosi vuodelta yhä kunnianhimoisemmiksi.
– Tämän vuoden tavoitteet Toro Rosson kanssa ovat erilaisia ensi vuoteen verrattuna. Silloin taistelemme voitoista ja meillä on paljon enemmän vastuita, Gasly vakuutti Ziggo Sportille.
Ranskalaiskuskin mukaan odotuksien on oltava kuitenkin realistisia. Gasly tiedostaa, että moottorivalmistajan on saatava kehittää tekniikkaansa rauhassa.
– He tekevät parhaansa ja kaikki tehdään siellä menestystä varten. Meidän on annettava heille hieman aikaa. Haluamme tietenkin nähdä nopeasti tuloksia, jotta voisimme päästä välittömästi palkinnoille. Raaka-aineet ovat kuitenkin jo valmiina, kuskilupaus pohdiskeli.
Lähde: Ziggo Sport
LUE MYÖS:
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- F1-kauden päätöskilpailu vaihtumassa – järjestäjille näytettiin vihreää valoa
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi