Kimi Räikkösen ympärillä oleva huhumylly saa lisäkierroksia – korvaajan piti jo astua rooliinsa, ajohaalarikin valmiina
Kuva: Getty Images
Ferrarin sopimusuutisia odotetaan kuumeisesti. Varmistus suuntaan tai toiseen toisi varmuuden Kimi Räikkösen kohtalosta.
Saksalaislehdistö heitti viikonloppuna lisää vettä myllyyn kertomalla Charles Leclercin korvaavan sittenkin Räikkösen ensi kaudella Sebastian Vettelin tallikaverina (uutinen). Ennen sitä suomalaisen jatkoa tallissa pidettiin lähes varmana, kun taas alkukesästä Leclercin paikka oli jo korvamerkitty.
Ikävä huhu Kimi Räikkösestä ponnahti jälleen pinnalle
Nyt Auto Bild väittää Räikkösen lähdön olleen erittäin lähellä kesätauolla. Kun F1-sirkus jatkui elokuun lopussa Belgiassa, oli italialaistallin juniorikuljettajan Leclercin tarkoitus hypätä auton rattiin Räikkösen sijasta. Lehden mukaan Leclercille oli jo valmistettu useita kappaleita Ferrarin ajohaalareita.
Suunnitelma pantiin kuitenkin jäihin pääjohtaja Sergio Marchionnen menehdyttyä heinäkuussa. Marchionne olisi ollut kuljettajavaihdoksen arkkitehti, mutta johtajan poistuttua kuvioista sai tallijohto vakuutettua uudet päättäjät pitämään tilanteen ennallaan.
Ferrarin kuskijulkistusta odotetaan lähiaikoina, kun merkki nimittää virallisesti uudet johtajat Marchionnen jatkajiksi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ralf Schumacher Ferrarin protestipuheista: ”Heidän pitäisi pitää suunsa kiinni”
- Uusi tieto Kalle Rovanperästä – häipyi vaivihkaa Uudesta-Seelannista
- Tunturirallin tulokset: Elfyn Evans piti kovinta vauhtia – Esapekka Lappi ajoi voittoon
- Entinen Haas-pomo Günther Steiner houkutteli F1-kuljettajan MotoGP-projektiin
- Valtteri Bottas summasi avaustestit – Cadillac kohtasi karut realiteetit
- Harmin paikka – Kalle Rovanperän viikonloppu totaalisesti pilalle
- Barcelonan testit päätökseen – Lewis Hamilton viikon nopein, Valtteri Bottas keräsi arvokkaita kilometrejä
- Kalle Rovanperältä ikävä päivitys – kilpailu jäi ajamatta
- Toni Vilander nostaa yhden kuljettajan ylitse muiden – “sopeutuvin uuteen F1-aikakauteen”
- F1-testit Barcelonassa – ennakkosuosikki kärjessä, Williamsin tilanne herättää ikäviä muistoja

- Kun odotukset katoavat – Lewis Hamilton ja Ferrarin uusi alku