Kimi Räikkösen menneisyydestä paljastus – hinnoitteli itsensä ulos huipputallista
Kuva: Getty Images
McLarenin entinen tallipomo Martin Whitmarsh kertoo Kimi Räikkösen olleen erittäin lähellä liittymistä takaisin tallin riveihin kaudeksi 2010. Raha astui kuitenkin siirron esteeksi.
Whitmarsh muistelee Räikkösen aikaa brittitallissa kokeneen F1-toimittajan Nigel Roebuckin kolumnissa. Uutisoimme jo aiemmin Whitmarshin kertomuksesta Räikkösen rentoon asenteen liittyen.
Välit säilyivät hyvinä Räikkösen liityttyä kilpailijatalli Ferrarin riveihin kaudeksi 2007. Mestaruudesta huolimatta suomalaisen asema italialaistallissa ei koskaan vakiintunut, kun taustalla puuhattiin Fernando Alonson siirtoa tallin riveihin.
– Aikoinaan Kimi vihasi syvästi Ron Dennisiä (McLarenin tallipomoa), mutta minun kanssa hän tuli hyvin toimeen. Itse asiassa, kun Ferrari painosti hänet ulos tallistaan kauden 2009 päätteeksi, halusin hänet takaisin meille, Whitmarsh paljastaa.
Aiempien tietojen mukaan Ferrari maksoi Räikköselle sopimuksen mukaisen palkan, tiettävästi yli 30 miljoonaa euroa, jotta hän ei ajaisi muissa talleissa. Whitmarshin puheet neuvotteluista sotivat siis tätä tarinaa vastaan.
– Kävimme neuvotteluja hänen taustajoukkojensa kanssa, mutta he olivat hieman…taloudellisesti kunnianhimoisia. Kun Jenson Button (kauden 2009 maailmanmestari) pullahti vapaille markkinoille, valitsimme hänet. Ja nini Kimi siirtyi rallin pariin.
Räikkönen palasi takaisin formulakarkeloihin kaudeksi 2012 Lotuksen ratissa. Kahden menestyksekkään vuoden jälkeen kaudeksi 2014 hän palasi takaisin Ferrarille.
Button ajoi puolestaan McLarenilla 2010-2016 voittaen tallin riveissä kahdeksan voittoa kolmen ensimmäisen kauden aikana.
LUE MYÖS:
- Toyota syventää yhteistyötä Haasin kanssa – Kalle Rovanperän nimi nousi jälleen esiin
- Formula 1 -kausi huipentuu kolmen kuskin mestaruustaistoon – tässä Abu Dhabin GP:n lähetysajat
- Suomeen merkittävä rallin talviosakilpailu? Sarjan tv-lähetykset tavoittavat 55 miljoonaa katsojaa
- Kalle Rovanperä paljasti IS:lle, kuka on vierellä usein kulkeva mystinen Jasse
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuskinsa – Yuki Tsunoda sysätään sivuun
- IS: Kalle Rovanperä tienasi hirmuisen summan MM-rallikaudesta
- F1-mestaruustaisto saa jännittävän päätöksen viimeisessä kilpailussa – McLarenin käsittämätön ratkaisu pilasi voiton
- Oscar Piastri täräytti paalulle Qatarissa – mestaruuskandidaatit herkullisesti peräkkäin
- Oscar Piastri Qatarin sprintin ykkönen – Lando Norrisin MM-johto kaventui
- Sébastien Ogier on jälleen mestari – Kalle Rovanperällä tunteikas päätös ralliuralle
- Kalle Rovanperä paljasti IS:lle, kuka on vierellä usein kulkeva mystinen Jasse
- IS: Kalle Rovanperä tienasi hirmuisen summan MM-rallikaudesta
- Max Verstappenille epäonnistuminen Qatarissa – Lewis Hamiltonin käsittämätön suvanne jatkuu: ”Kuka tahansa muu saisi potkut”
- Venyykö mestaruustaisto viimeiseen osakilpailuun? Tässä Qatarin GP:n lähetysajat
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuskinsa – Yuki Tsunoda sysätään sivuun
- Suomeen merkittävä rallin talviosakilpailu? Sarjan tv-lähetykset tavoittavat 55 miljoonaa katsojaa
- F1-mestaruustaisto saa jännittävän päätöksen viimeisessä kilpailussa – McLarenin käsittämätön ratkaisu pilasi voiton
- McLarenit kärjessä Qatarissa – Max Verstappenilla murheita
- Oscar Piastri Qatarin sprintin ykkönen – Lando Norrisin MM-johto kaventui
- Sébastien Ogier on jälleen mestari – Kalle Rovanperällä tunteikas päätös ralliuralle