Formulasarjan aikeita kisata Saudi-Arabiassa kyseenalaistettiin ihmisoikeushuolien vuoksi – sarjan vastaus raivostutti faneja
Kuva: Getty Images
Sähköformuloiden kärkisarja Formula E on saanut osakseen arvostelua aikeistaan järjestää osakilpailu Saudi-Arabiassa, jossa ihmisoikeudet eivät ole länsimaiden tasolla.
Joulukuuksi kaavailtu ePrix-kisaviikonloppu tulee olemaan varsin historiallinen tapahtuma. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun öljyrikkauksistaan tunnettu Lähi-Idän kuningaskunta avaa rajansa turisteille.
Kaikki moottoriurheilun ystävät eivät kuitenkaan olleet uutisesta niin innoissaan kuin Formula E oli toivonut. Monet hämmästelivät, kuinka kisan järjestäminen ihmisoikeusrikkomuksistaan maassa voidaan perustella eettisesti.
Valtio on kuuluisa erittäin ankarasta islamilaisesta lainsäädännöstään, johon kuuluu muun muassa kuolemanrangaistuksen käyttö ja naisten poikkeuksellisen epätasa-arvoinen asema yhteiskunnassa.
Naiset saivat ensi kertaa maan historiassa oikeuden ajaa autoa vasta viime kesäkuussa. Homoseksuaalisuus on maassa edelleen laissa kiellettyä.
Ihmisoikeusjärjestöt ovat arvostelleet Saudi-Arabiaa erittäin rankoista ruumillisista rangaistuksistaan. Julkisten mestausten ohella valtion oikeudellisiin rangaistuksiin kuuluvat muun muassa raipaniskut, amputaatio, silmien tai hampaiden poisto ja ristiinnaulinta.
Saudi-Arabian ihmisoikeustilannetta pidetään edellä mainittujen syiden vuoksi yhtenä maailman huonoimmista. Formulafanit olivat joulukuisen kisan julkistuksesta ymmärrettävän huolissaan ja vaativat sähköformulasarjalta selitystä päätökselleen.
Monet eivät myöskään ilahtuneet Formula E:n diplomaattisesta vastauksesta fanien huoleen.
– Kesäkuusta lähtien naiset saavat nyt ajaa autoa. Formula E -kisan isännöinti on taas yksi askel Saudi-Arabialle, kun kuningaskunta liikkuu kohti eläväistä yhteiskuntaa, sarjan Twitter-viestissä sanailtiin.
The race in December will be the first time the country has opened its borders to tourists. Since June, women are now able to drive. Hosting Formula E is also another step for Saudi Arabia as the Kingdom moves towards a vibrant society.
Everyone is welcome to enjoy and travel to the event. We will all have to respect the local customs and rules but that doesn't mean we can't have an incredible event
LUE MYÖS:
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- F1-kauden päätöskilpailu vaihtumassa – järjestäjille näytettiin vihreää valoa
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi