F1-sarjan törkyturpa lyttäsi Fernando Alonson täysin: ”En malta odottaa hänen lopettamistaan”
Kuva: Getty Images
Italian GP:n aika-ajoissa nähtiin eriskummallinen tilanne, kun Kevin Magnussen ja Fernando Alonso taistelivat tosissaan ratapaikasta.
Kaksikko otti yhteen radalla ensimmäisessä mutkassa. Tiimiradioviestit kävivät kuumina molemmissa autoissa, kuten alta voi todeta.
Juttu jatkuu upotteen jälkeen.
Aika-ajojen jälkeisissä haastatteluissa tunteet olivat yhä pinnassa. Magnussen, jonka kovat otteet radalla sekä ketään kumartelematon asenne myös varikolla ovat tehneet hänestä kollegoiden sylkykupin, latoi kaksinkertaisesta maailmanmestarista kovaa tekstiä.
– Hänen ajonsa oli epäkunnioittavaa. Hän ei ollut aluksi nopealla kierroksella, mutta minun ohittaessani hänet roikkui hän perässäni hankkien imuavun ensimmäiseen mutkaan, Magnussen kertasi kärhämän syntyvaiheita.
– En halunnut uhrata omaa alkamassa ollutta nopeaa kierrostani hänen temppunsa takia. Hän luulee olevansa jumala, mutta en malta odottaa hänen lopettamistaan.
Haas-kuski kertoi Alonson myös tuoneen tunteensa ilmi kasvokkain.
– Hän tuli luokseni ja nauroi minulle päin naamaa. Se oli todella epäkunnioittavaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ex-kuski uskoo Valtteri Bottaksen olevan Cadillacin ykköstykki: ”Paremmin valmistautunut”
- Alex Albon arvioi: Lewis Hamiltonin ajotyyli sopii uusiin F1-autoihin
- Kenian MM-ralli 2026: Aikataulu, erikoiskokeet, osallistujat ja televisiointi
- F1-testien analyysi – tässä kierroskunkut ja nopeimmat ajat
- F1-fanin uusi vakiovaruste – tässä on SuomiF1 Podcast
- F1-talvitestit: Ferrarilla vaikuttaa olevan ainakin yksi ylivoimainen ase käytössään
- F1-talli jo kriisin partaalla – uusi auto jatkuvasti radan varressa
- Ferrari kohahdutti F1-testeissä – Aston Martinilla perustavanlaatuisia ongelmia
- Mercedes-pomo Toto Wolffilta täysi romahdus lehdistötilaisuudessa – ”Kohta nimeni löytyy Epstein-asiakirjoista”
- Ferrari esitteli mielettömän innovaation talvitesteissä – takasiipi ylösalaisin
- F1-talli jo kriisin partaalla – uusi auto jatkuvasti radan varressa
- Mercedes-pomo Toto Wolffilta täysi romahdus lehdistötilaisuudessa – ”Kohta nimeni löytyy Epstein-asiakirjoista”
- Ferrari esitteli mielettömän innovaation talvitesteissä – takasiipi ylösalaisin
- F1-talvitestit: Ferrarilla vaikuttaa olevan ainakin yksi ylivoimainen ase käytössään
- F1-testien analyysi – tässä kierroskunkut ja nopeimmat ajat
- Mercedes-moottorin laillisuus edelleen kyseenalainen – säännöt saattaa muuttua kesken kauden
- Ferrari säväytti F1-testeissä – tallin uusi päivitys toi kovan kärkiajan
- Kenian MM-ralli 2026: Aikataulu, erikoiskokeet, osallistujat ja televisiointi
- Valtteri Bottaksen aloitus uuteen testiviikkoon kertoo karua faktaa – tekniset murheet kiusasivat talleja
- Ferrari kohahdutti F1-testeissä – Aston Martinilla perustavanlaatuisia ongelmia