Varmistus: lähtövaarassa ollut klassikkorata nähdään F1-sarjassa ensi vuonnakin

Hockenheimin moottorirata jatkaa osana F1-sarjan kisakalenteria ensi vuonnakin, kertoo Motorsport Total -julkaisu.
Uutisoimme aiemmin Hockenheimin olleen vaarassa poistua Formula 1:n kisakalenterista jo ensi vuonna. Taustalla olivat radan omistajatahon huolet F1-kisaisännöinnin kasvaneista kustannuksista, joihin Saksan valtio oli ilmeisen haluton osallistumaan.
– Haluaisimme sopimuksen, joka poistaisi riskin meiltä. Me olemme rata, joka ei saa minkäänlaista taloudellista tukea. Emme valtiolta, alueelta tai yrityksiltä, joten meidän on hoidettava kaikki itse, radan markkinointipäällikkö Jorn Teske kertoi aiemmin The Checkered Flagille.
Samoilla linjoilla oli vielä muutama viikko sitten Hockenheimin johtoportaan Georg Seiler, joka sysäsi painetta jatkosopimuksesta saksalaisten poliitikkojen niskaan.
– Haluamme ratkaisun seuraavan muutaman viikon aikana. Haluamme sopimuksen, jossa ei ole taloudellista riskiä. Jos poliitikot ovat kiinnostuneita pitämään Formula 1:n Saksassa, se on hyvä merkki, Seiler sanoi Mannheimer Morgen -lehdelle.
Vaikka neuvottelut Saksan GP:n näyttämönä toimineen klassikkoradan jatkosopimuksesta näyttivät aluksi kariutuneen taloushuoliin, pääsivät osapuolet sopimukseen Belgian GP:n aikana.
Vaikka Liberty Media ja radan omistajataho Hockenheim-Ring GmbH eivät ole vielä kirjoittaneet virallista jatkosopimusta, on asia Motorsport Totalin mukaan varma.
Lähteet: Motorsport Total, Mannheimer Morgen, The Checkered Flag
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- McLaren-tähdeltä rehti ja karu tilitys: ”Tein itsestäni pellen”
- Hurjaa draamaa Kanadan GP:ssä: McLaren-kuljettajat kolaroivat kilpailun loppuhetkillä
- Kanadan GP:ssä surullinen hetki: Murmeli jäi Lewis Hamiltonin Ferrarin alle
- Kanadan aika-ajoissa sensaatio: Mercedeksen George Russell paalulle viime hetkillä
- F1-tuomari on hyllytetty Kanadan GP:stä – syynä kommentit Max Verstappenista
- Ferrarin myrsky yltyy: Charles Leclercille hurja kolari Kanadan harjoituksissa
- Vahvistus: Lance Stroll tekee paluun Kanadassa
- F1-sarja matkaa jälleen Pohjois-Amerikkaan – tässä Kanadan GP:n lähetysajat
- Kalle Rovanperä päätti Sardinian rallin kunnialla
- Mersun George Russell voi tehdä yllättävän siirron