Saksan rallin voiton napannut Ott Tänak kertoi kisaviikonlopun vaikeuksistaan
Kuva: Getty Images
Toyotan rallitallin virolaistähti Ott Tänak nappasi Saksan MM-rallin voiton. Huippukuski kuitenkin myönsi, ettei voitto lähtenyt matkaan ilmaiseksi.
Vaikka Toyota-kuski hallitsikin Saksan rallia miltei alusta saakka, haastoi Fordin tähtipilotti Sebastien Ogier miestä vielä aiempaakin raivokkaammin.
Tänak kertoi rallin jälkeisessä tiedotustilaisuudessa joutuneen antamaan kaikkensa Yariksensa ratissa pysyäkseen ranskalaismestarin edellä.
– Se oli selvästikin todella, todella rankka viikonloppu. Meillä oli massiivinen taistelu Sebin [Ogier] kanssa heti ensimmäisestä etapista lähtien. Hän puski niin kovaa, Tänak päivitteli.
– Oloni oli varma ensimmäisenä päivänä, mutta olin hieman vaikeuksissa lauantaiaamuna. En ollut enää yhtä mukavassa tilanteessa. Olen varma, että Seb näki sen ja haastoi minua kovaa. Se oli todella vaikeaa, Tänak myönsi.
Kaksi voittoa putkeen napannut tähtikuljettaja kertoi saaneensa lisää positiivista virtaa Tommi Mäkisen johtaman Toyotan tallin mekaanikkojen tekemistä parannuksista autoon huoltotauoilla.
– Minun oli kerättävä itseni ja pidettävä vauhtiani yllä. Tulimme huoltoon ja kaverit onnistuivat parantamaan autoaan. Iltapäivällä minulla oli parempi vire ja tunsin oloni todella varmaksi autossa.
– Sitten Seb teki pienen virheen ja rikkoi renkaansa. Se tarkoitti isoa eroa meille, Tänak kertasi.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- EM-ralli 2026: TV, kisakalenteri, suomalaiset
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Enni Mälkönen lähti ”pakoon” – julkaisi vangitsevia somekuvia
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- IS: Mika Salo jyrähti – F1-sääntöjä on muutettava välittömästi
- Lewis Hamilton paljastaa, mitä Ferrarilla toisteltiin vaikealla kaudella
- Kalle Rovanperän tiimi vaikeuksissa – ”Ei aavistustakaan”
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- F1-suosikki paljastaa: Entinen huippukuski ei lopettanut uraansa omasta päätöksestä
- F1-maailman leuka lohksahti – Kimi Räikköseltä yllätysilmoitus!
- Mika Häkkisen tytär Ella Häkkinen: merkittävä uutinen
- Toyotalta paljastus: Kalle Rovanperän päätös ei perustunut pelkästään terveysmurheisiin
- Kalle Rovanperä tarvitsee apua – ”Onko kellään Suomessa?”
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- Janni Hussi astui esiin – merkittävä paljastus tilanteestaan
- Podcastissa hulvaton paljastus Kimi Räikkösestä: ”Uhkasivat sotaoikeudella ja vankilalla”
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- F1-suosikki paljastaa: Entinen huippukuski ei lopettanut uraansa omasta päätöksestä